PAGAN CHRISTIANITY?

Oletko koskaan miettinyt mistä ovat peräisin monet tapamme seurakuntaelämässämme, joita pidämme itsestäänselvyyksinä? Vai oletko aina ottanut ne vastaan aivot kytkettynä ”off”-asentoon? Entä oletko astunut koskaan sen verran ulos mukavuusvyöhykkeeltä, että olisit itse vaivautunut tutkimaan länsimaisen, yksipastori-johtoisen kirkkokunnallisen seurakunnan ”pyhiä lehmiä”?

Frank Viola & George Barna ovat tehneet juuri näin. He ovat julkaisseet kirjan ”Pagan Christianity? – Exploring the Roots of Our Church Practices”. Tekijät ovat omistaneet kirjan kristinuskon alkuperäisen sanoman unohdetuille esitaistelijoille, jotka vuosisatojen saatossa ovat uskaltaneet astua ulos institutionaalisen kristinuskon mukavuusvyöhykkeeltä. Nämä kristityt ovat myös maksaneet hinnan niiden totuuksien esillä pitämisestä, että…

• Jeesus Kristus on seurakunnan pää
• jokainen uskova on pappi
• ja sananpalvelija
• ja Jumalan rakennuksen tärkeä osa.

Aika stydiä kamaa kirja tuntuu olevan, koska itse kustantajakin (Tyndale House Publishers) kaikella evankelikaalisella arvovallallaan toteaa, ettei välttämättä yhdy kaikkiin kirjassa esitettyihin näkemyksiin.

Kirjan eräs perusajatus on se, että perinteet, jotka kerran otettiin käyttöön, tulevat hyvin pian välttämättömiksi. Siten niistä liian usein tulee epäjumalia, joita kaikkien pitää kumartaa tai heitä rangaistaan. Näin syntyvät raamattu-uskollisen herätyskristillisyyden seurakuntakulttuurin ”pyhät lehmät”, joita ei saa hätistellä, eikä siirtää pois tieltä, potkimisesta puhumattakaan. Näitä perinteitä ja niiden raamatullisuudesta kirjassa otetaan selvää; kirkkorakennus, pastorisysteemi, kirkkomuusikot ja –tekstiilit, kymmenykset, kaste ja ehtoollinen etc.

Tämä on aika jännä juttu sillä tavalla, että Jeesushan toteaa oman aikansa uskonnollisille johtomiehille, että miksi he rikkovat Jumalan Sanaa vastaan omien perinteidensä tähden (Matt. 15:3)? Nämä uskonnolliset johtomiehet – hyvät, jumalaapelkäävät ja hurskaat juutalaiset miehet – olivat Jeesuksen vastustajia ja saivat Hänet lopulta ristille; fariseukset ja saddukeukset. Fariseusten harha oli oman kirkollisen tradition tuominen Jumalan ilmoituksen rinnalle, monessa tapauksessa jopa sen ohi. Saddukeusten harha oli yliluonnollisen kieltäminen ja uskon rajoittamisen vain tätä elämää koskevaksi. Näin oli tuolloin – ja näin on edelleen. Tilanne ei olennaisesti ole muuttunut Jeesuksen päivistä, vaan länsimaisen kristillisyyden historia on paljolti fariseusten ja saddukeusten virheiden toistamista.

Se, mikä taitaa tehdä tästä kirjasta liian vaarallisen on se, että se ei painiskelekaan korkeakirkollisen sakramentalismin (room.kat., ortod. ja ev.lut. kirkko, meillä Suomessa myöskin esim. Luther-säätiö) kanssa. Ei, vaan sen terävin kärki suuntautuu ns. matalakirkollisen herätyskristillisyyden perinteiden kanonisointiin. Kirja sisältää myös terävän ja aiheellisen varoituksen kaikkeen tyytymättömille srk-kapinallisille; kirjaa ei ole kirjoitettu heidän korvasyyhyynsä, vaan kyse on totuuden etsimisestä ja noudattamisesta.

Mutta miksi tällainen asioiden repostelu? Eikö systeemi toimi ihan hyvin jo näinkin? No, itse asiassa ei toimi – sitä ei kai kukaan vakavissaan väitä. Kovin usein kuulen kuitenkin vilpittömien, rauhaa rakastavien kristittyjen kyselevän; ”Mutta mitä pahaa siinä sitten on? Mitä enää jää jäljelle, jos kaikki repostellaan läpi?” Niinpä. Tätä kirjaa ei ilmiselvästi ole tarkoitettu rauhaarakastaville ja mukavuudenhaluisille uskoville.

Vastaus em. kysymyksiin on yksinkertaisesti se, että seurakunnan historian todellinen tunteminen voi muuttaa myös sen nykyisen tilan ja tulevaisuuden. Seurakunnan rakenteiden uskonpuhdistus ei ole vain alkanut, vaan se on jo menossa hyvää vauhtia. Se ei ole meistä aina kivaa, mutta yhtä kaikki – rakenteiden uskonpuhdistus on hyvässä vauhdissa.

Tsekkaa itse lisää: www.tyndale.com/paganchristianity