Neljäs tie
Joskus viime vuosituhannen lopulla (ai miten rakastankaan tuota ilmaisua!) juttelin erään kristillisen nuorisotyön valtakunnallisen tason johtohemmon kanssa uskovien seurakuntanuorten tilanteesta täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Tiedäthän tuon meidän kulttuurimme tärkeän initaatioriittivaiheen aikuisuuteen; on kirjoitettu ylioppilaaksi tai valmistuttu ammattiin, pojat (ja tätä nykyä myös osa tytöistä) on käynyt armeijan jne. Muutetaan pois vanhusten nurkista (so. lapsuudenkoti) opiskelemaan tai töihin toiselle paikkakunnalle. Monet suhteet katkeavat entiseen elämään; kotiin, seurakuntaan, kavereihin yms. Sosiaalisen kontrollin taso laskee myös samassa suhteessa kuin etäisyys entiseen kasvaa.
Väitin ystävälleni, että näkemykseni mukaan tässä vaiheessa nuorissamme tapahtuu jako kolmeen:
- yksi osa porukasta vetää omat johtopäätöksensä uudesta vapaudestaan ja siirtyy radalle, baariin, bailulinjalle tms.
- toinen osa porukasta säilyttää vanhempiensa perinteisen uskonnonharjoituksen ulkoisen muodon ja koodiston ja jatkaa ulkoisesti entiseen malliin
- kolmas osa ei tyydy eilisen päivän mannaan, vaan etsii jotain uutta; uusi viini uusiin leileihin – ja he menevät eteenpäin uskonelämässään
Olen edelleen sitä mieltä, että tuo jako kolmeen pitää hyvin paikkansa. Tiedän ”nuorisoseurakuntia”, joissa tämä kuvio toistuu hämmästyttävällä tarkkuudella. En tietenkään tarkoita, että tuo jako kolmeen olisi matemaattinen yksi kolmasosa aina ja vakiona. Mutta periaatteessa kylläkin.
Nyt olen tullut uusiin ajatuksiin. Olen nimittäin löytänyt myös neljännen tien, joka on itse asiassa pelottavin vaihtoehto noista kaikista. ”Neljäs tie” merkitsee eräänlaista ääriuskonnollista irrottautumista kaikesta kristilliseksi mieltämästämme periaatteella ”menköön lapsi pesuveden mukana, kunhan vain saadaan kunnon hajurako entiseen”. Tämä tapahtuu kuitenkin edelleen kristillisyyden nimissä. ”Neljännellä tiellä” ei asioita enää perustella Raamatun sanalla, vaan profeetalliseksi mielletyillä oman pään oivalluksilla ja ihmisen emotionaalisen mielen liikahduksilla. Jumalan Sanan kirjallinen ilmoitus ei enää kelpaakaan kaiken opin ja elämän ylimmäksi auktoriteetiksi, vielä vähemmän tuon Sanan opettajat. Ylivertaiseksi kohoavat muut seikat; sisäinen intuitio, omat kokemukset ja muu sellainen.
”Neljännellä tiellä” kulkijat voidaan jakaa kahteen pääryhmään:
- ensimmäiseksi ovat ns. ”paimenettomat individualistit”, jotka pitävät täydellistä irrallisuutta ihanteenaan, eivätkä hyväksy mitään hengellistä vastuullisuutta tai tilivelvollisuutta itselleen suhteessa muihin (anarkismin hengellinen sovellutus)
- toiseksi ovat ”uuden paimenen lampaat”, jotka eivät kysele mitään, vaan tottelevat ilman kritiikkiä ehdotonta johtajaansa, joka on usein taitava demagogi ja häikäilemätön vallankäyttäjä (fasismin hengellinen sovellutus)
Jumala ei ole tarkoittanut meitä elämään kovan paimenuuden ja hierarkkisten valtarakenteiden puristuksessa. Meitä ei ole pelastettu raatamaan minkään seurakunnallisen ohjelmatoimiston Grotte-myllyn myllynkiviä pyörittämässä uupumukseen ja hengelliseen loppuunpalamiseen saakka.
Mutta… On olemassa selvät raamatulliset ohjeet siitä, millainen on Kristuksen seurakunta, joka on Jumalan rakennus ja Hänen asumuksensa Hengessä. Voimme Sanasta löytää selvät piirustukset tästä ja yhtä selvät ohjeet siitä, miten homman tulee toimia käytännössä. Ei ole vaikeata nähdä ympärillämme lukuisia esimerkkejä siitä, miten se EI toimi. Tästä emme kuitenkaan voi vetää sitä johtopäätöstä, että meidän tulisi hylätä kaikki UT:n opetus seurakunnasta. Se, että väärää rahaa on liikkeellä, ei tarkoita, etteikö oikeatakin olisi olemassa.
Nykyisinä aikoina minua entistä enemmän puhuttelee Paavalin sana mentoroitavalleen Timoteukselle siitä, että Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan ”voiman, rakkauden ja raittiuden hengen”. Tämä ”raittius” on tärkeä asia tänä päivänä. Se ei tarkoita paluuta kuolleen kirjanoppineisuuden haudan hiljaisuuteen. Sen todellisena vaihtoehtona ei ole holtiton hurmahenkisyys. Hengellisesti raittius merkitsee sitä, että asiat ovat tasapainossa keskenään; Sana ja Henki, oppi ja elämä, vastuu ja vapaus, totuus ja rakkaus jne.
Meidän on löydettävä myös tasapaino seurakuntakäsityksemme suhteen. Vaihtoehtoina eivät ole perinteiset tunnustuskunnat versus hengellinen anarkia. Viime mainittu johtaa aina ennen pitkää totalitarismiin. Tarvitsemme uuden paimenuuden nousua; aidon hengellisen isyyden ja äitiyden esiin tuloa. Monet ”neljännen tien” kulkijoiden ongelmista nimittäin nousevat tästä Jumalan tahdon mukaisen vanhemmuuden puutteesta tai huonoista kokemuksista vanhemmista.
Kun ”profeettojen sinetti” Malakia puhuu viimeisten päivien Eliaasta, joka valmistaa tien Messiaalle, hän sanoo tämän kääntävän isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Huomaa sanajärjestys; kenen sydänten tulee ensin kääntyä kenen puoleen? En usko tämän olevan vain jotain pahaista semantiikkaa, vaan siinä tulee esille Jumalan tahdon mukainen järjestys siitä, miten Hän haluaa näiden asioiden tapahtuvan.
Mutta jollei näin tapahdu, liian monet uskossa aloittaneet nuoret ja nuoret aikuiset jäävät heitteille.
Hei
ReplyDeleteKiitos taannoisesta vastauksestasi!
Kirjoitat yhä uudelleen asiaa, vaikka en joka kohdalla olekaan samaa mieltä kanssasi.
Minusta vaarallisin ja yleisin ongelma myös aikuisten kohdalla ovat nämä paimenettomat indivudualistit. Järkytyn itse liian usein siitä millaisia käsityksiä maallistuneilla ei-aktiivisilla tai mihinkään kirkkoon kuulumattomilla "kristityillä" on kristinuskosta. Ikäänkuin kristinusko olisi tavaratalo, mistä voi noukkia haluamansa osat ja tulkita nekin haluamallaan tavalla. Uskomattoman moni muutoin sivistynyt tuttuni piti mm. Da Vinci koodia oikeastaan totena ja vähintään uskottavana. Mitä se kertoo heidän uskostaan. Se on heille kuollut rituaali, jota tarvitaan ainoastaan kasteessa, rippikoulussa ja avioon mentäessä.
Ortodoksisessa kirkossa on pidetty aina huolta uskon ns. puhtaudesta, eikä ortodoksien keskuudessa vallitse siten niin helposti mitä kummallisimpia käsityksiä, mutta sinulla on varmaankin oma käsityksesi tämän puhtauden hinnasta.
Toisaalta moni ihminen tuntuu perustelevan omat villit tulkintansa luterilaisen kirkon opillisella avoimuudella, että kirkkokin sallii jo sitä ja sitä ja sekin pappi jo julkisesti kieltää sen ja sen opin. Miksen siis minäkin voisi.
Mitä kristinuskosta jää jäljelle, jos kaikki omasta mielestä vaikeat ja epämiellyttävät oman elämänsä kriittistä tarkastelua vaativat kohdat noin vain ohitetaan.
Miten sellainen uskonto voisi olla edes ... uskottava.
Valitettavasti tämä on modernissa ääri-individualistisessa maailmassa normi kaiken suhteen ja halutessaan elää muutoin joutuu aina selittämään altavastaajana muille miksi haluaa täydestä sydämestään elää esim. ortodoksisen uskon ja elämäntavan mukaan. Vaikka tie on kivinen, eikä valmista tule koskaan. Etten haluakaan välitöntä palkintoa ja mielihyvää.
Ja varmaan juuri tämän vastapainoksi jotkut epäterveet johtajat vetävät mukaansa uutta paimenta janoavia lampaita, jotka kaipaavat helppoja ja yksinkertaisia instant-vastauksia.
Kirjoitat: "Sen todellisena vaihtoehtona ei ole holtiton hurmahenkisyys. Hengellisesti raittius merkitsee sitä, että asiat ovat tasapainossa keskenään; Sana ja Henki, oppi ja elämä, vastuu ja vapaus, totuus ja rakkaus jne."
Minusta tämä on erittäin hienosti sanottu!
Kiitos blogistasi.
- Johannes -
Tervehdys Johannes,
ReplyDeleteja kiitos postista. Muistan lesslie Newbiginin todenneen jossain, että Jumalan Sanan julistamisella totuutena on nykyisen kulttuurisen (ja sitä kautta myös hengellisen) murroksen keskellä kahtalainen tehtävä:
- modernin maailman rationalismille meidän on julistettava Ylösnoussutta Kristusta, joka on Kaikkivaltias ja Yliluonnollinen - ei siis irrationaalinen, vaan ylirationaalinen (inhimillisen mittapuun mukaan)
- postomodernin ajan pirstoutuneen todellisuuden ihmiselle meidän on julistettava Kristusta, joka on Logos, Jumalan Sana ja absoluuttinen logiikka
Meidän on juurruttava syvemmälle Sanaan. Kuulitko - ei teologiaan tai kirkkoisiin, vaan Jumalan ilmoitukseen Raamatussa.
Jumala ei katso meidän kirkkokuntalaisuuteemme tai opillisiin käsityksiimme, vaan Hän katsoo meidän sydämeemme. Autuaita ovat puhdassydämiset, sanoo Jeesus.
Siunausta Sinulle,
veljesi Timo
Hei Timo!
ReplyDeleteMitä muuta voisin sanoa kirjoitukseesi kuin AAMEN! Olen kanssasi samaa mieltä. Tuo jako noihin neljään ryhmään on hyvin ilmeistä tänä päivänä ja olen siihen törmännyt itsekin uskossa olo aikanani.
"Nykyisinä aikoina minua entistä enemmän puhuttelee Paavalin sana mentoroitavalleen Timoteukselle siitä, että Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan ”voiman, rakkauden ja raittiuden hengen”. Tämä ”raittius” on tärkeä asia tänä päivänä. Se ei tarkoita paluuta kuolleen kirjanoppineisuuden haudan hiljaisuuteen. Sen todellisena vaihtoehtona ei ole holtiton hurmahenkisyys. Hengellisesti raittius merkitsee sitä, että asiat ovat tasapainossa keskenään; Sana ja Henki, oppi ja elämä, vastuu ja vapaus, totuus ja rakkaus jne."
Näissä sanoissasi on mielestäni hyvin tiivistettynä se mihin meidän tulisi keskittyä. Jumalan Sana on kokonansa totuus ja me emme voi erottaa sieltä asioita toisistaan. Niinkuin monet tänä päivänä tekevät, välittämättä seurauksista. Ottavat vain sen mikä on mieluista ja omaa "lihaa", itsekästä luontoamme mielyttävää.
Jumalan Sanan auktoriteetti ja kunnioitus puuttuu, ja ihmiset eivät enää pelkää Herraa. Niinkuin Sana sanoo: "Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
(Room. 3:18)
Palatkaamme Jumalan Sanaan ja rakentakaamme kestävä perustus joka kestää elämän myrskyissä jokaisena elämämme päivänä.
Siunaten veljesi Kristuksessa,
Pasi
Kiitos palautteesta, veljeni Pasi! Arvostan sitä kovasti ja olen samaa mieltä kanssasi kommenteistasi.
ReplyDeleteKirjoitat lopuksi: "Palatkaamme Jumalan Sanaan ja rakentakaamme kestävä perustus joka kestää elämän myrskyissä jokaisena elämämme päivänä."
Tässä kohtaa piilee mielestäni tällä hetkellä hyvin ajankohtainen ja äärimmäisen tärkeä kysymys: merkitseekö "paluu Jumalan Sanaan" etc. paluuta siihen kirkkokuntalaisuuteen ja niiden edustamaan traditionalismiin, jollaiseksi olemme perinteisesti mieltäneet käsitteen "kristinusko". Olla uskossa = käydä kirkossa, noudattaa kristillisiä tapoja jne. Suosittelen tässä kohtaa luettavaksi vastikään ilmestynyttä George Barnan ja Frank Violan kirjaa "Pagan Christianity?" (Tyndale Publishing House).
Ymmärrätahän, että en yritä sijoittaa sanomaasi sisälle mitään sellaista, mitä et ole sanonut. Hyvin monet uskovat vain tulkitsevat tämän siten; paluu Sanaan on paluuta entiseen etc. Ja yllätys yllätys; vanhat leilit kykenevätkin ottamaan ongelmitta vastaan uuden viinin - vaan mitä sanoikaan aiheesta Nasaretilainen?
Itse näen paluun Jumalan Sanaan merkitsevän sen srk-mallin ja -käytännön toteutumista, mikä meiltä on paljolti hukassa nykyisten kirkkokuntien, herätysliikkeiden ja seurakuntien piirissä. Ohjelmapalvelut, kampanjat, hierakkia yms. ovat syrjäyttäneet yhteisöllisyyden. Tunnustuskuntalaisuus estää Kristuksen ruumiin aidon todellisuuden hahmottamista paikkakunnalla. Kuitenkin evankeliumi leviää esim. kolmannen maailman maissa nimenomaan kotisrk:ien ja ns. "orgaanisten" seurakuntien kautta.
Paluu Jumalan Sanaan on minunkin tunnuslauseeni, mutta se ei merkitse minulle paluuta entiseen, vaan uuden, syvemmän uskonyhteyden etsimistä Jumalaan Itseensä ja myös Hänen omiinsa.
Veljesi Kristuksessa,
Timo
Hei Timo!
ReplyDeleteKiitos vastauksestasi!
Ymmärrän hyvin sen mitä sanoit, että uskovatkin ymmärtävät väärin monesti sen mitä haluaa sanoa.
"syvemmän uskonyhteyden etsimistä Jumalaan Itseensä ja myös Hänen omiinsa." samaa mieltä olen tästä.
Haluaisin sanoa että kun olen tässä lukenut blogiasi nyt on ollut hienoa nähdä että on vielä niitä jotka eivät mene yleisen mielipiteen mukaan vaan uskaltavat vielä seistä puolustamassa Jumalan Sanan totuutta.
Kirjoituksissasi on paljon samanlaisia ajatuksia mitä olen itsekin miettinyt.
"Onko totuus muodissa enää?" kirjoituksesi oli niin sanotusti "pään räjäyttävä" kirjoitus. Jos ymmärrät. Aamen siihenkin kirjoitukseen.
Vaihtaisin mielelläni enemmänkin ajatuksia kanssasi.
Tässä erään saarnajan ajatus.
"Totuus ilman innostusta ja muotomenot ilman Henkeä ovat asioita, jotka Kristus tuomitsi. Ilman tulta ne ovat vain jumalatonta filosofiaa, eetillistä järjestelmää ja taikauskoa."
- Samuel Chadwick -
Siunaten,
Pasi
Kiitos palautteesta, Pasi. Jörn Donneria mukaillen sanoisin, että "ajatusten vaihtaminen kannattaa aina".
ReplyDeleteTimo :)