Thursday, February 21, 2008

Harvoin tarjolla(ko)?

Tiedän, että lukijoideni joukossa on paljon sellaisia kristittyjä, jotka eivät juurikaan katsele sekulaarien tv-kanavien tarjontaa – ehkä jotain hiihtokisoja lukuunottamatta. Tunnustan kuitenkin seuranneeni – näiden em. hiihtokisojen lomassa – TV1:n kotimaista draamasarjaa ”Harvoin tarjolla”.

Sarja saa minut epätoivon partaalle. Se tuntuu keränneen pienelle elitistiselle omakotitaloalueelle koko suomalaisen syntielämän karmean kirjon; perheenäitejä, jotka eivät kykene hallitsemaan juomishimoaan, laiminlyövät lapsiaan ja pettävät miehiään, miehiä, jotka ovat heikkoja ja vastuuttomia nössöjä, uransa eteen kaikkensa uhraavia aikuisia, jotka unohtavat vanhuksensa vuosikausiksi hoitokoteihin ja hukassa harhailevia lapsia ja nuoria. Tuntuu siltä, että koko kuvaelmassa ei löydy yhtä ainutta tavallista, terveellä maalaisjärjellä varustettua suomalaista, jolla olisivat arvot edes jollain tavalla kohdallaan. Lapset ja nuoret ovat suurimpia kärsijöitä tästä aikuisten vastuuttomuudesta.

Koko juttu saa minut kysymään epätoivoisena: ”olemmeko todella vajonneet näin alas?” Jos tämä on kuva nykysuomalaisuudesta, niin me olemme hukassa. Meitä voi silloin verrata suomalaiseen koivuun, joka ulospäin näyttää komealta juhannuspuulta vielä vuosikaudet sen jälkeen, kun sen sisällinen lahoaminen on jo edennyt pitkälle. Yllättävä rajuilma kaataa sen varoittamatta.

Joku sanoo minulle, että ei saa ottaa niin vakavasti sellaista, mikä on kärjistetty, tehty arkielämästä irrallaan olevaksi tai viihteeksi. Toinen sanoo, että mitäs katselet sellaisia? Niin, mitä tehdä, kun kivetkin ympärillämme huutavat rappiota? Tai mitä hyödyttää työntää päätä pensaaseen ja hokea ”rauha, rauha”. En halua olla niitä profeettoja, jotka parantavat kepeästi Jumalan kansan haavat. Kysyn: ”mitä meille on tapahtumassa?”

Armoitetun sananjulistajan David Pawsonin arvion mukaan Englannista tulee tätä menoa islamilainen maa 30-40 vuodessa. Suomessa on noin 40 000 muslimin vähemmistö, joka kasvaa koko ajan. Islamin voima on sen yhtenäiskulttuurin luonteessa ja siinä, että se tarjoaa selvät arvot noudatettaviksi. He ainakin ottavat uskonsa todesta.

Samaan aikaan valtiokirkko kamppailee olemassaolonsa peruskysymysten kanssa ja miettii vakavasti sanomansa täydellistä suhteuttamista ympäröivän yhteiskunnan alati muuttuvaan moniarvoisuuteen. Vastaavasti perinteisten vapaiden suuntien suolanomainen vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan ja vallitsevaan kulttuuriin on koko ajan vähentynyt. Esim. erään pienehkön kirkkokunnan jäsenmäärä ei ole viimeisten kymmenen vuoden aikana noussut käytännössä lainkaan. Kun otetaan huomioon samaan aikaan tapahtunut yleinen väestönkasvu, täytyy rehellisyyden nimissä puhua, ei vain paikalleen pysähtymisestä, vaan takaisin päin menosta.

Missä mennään siis, Suomi; ovatko lamppumme sammumassa?



No comments:

Post a Comment