UUDEN VUODEN AJATUKSIA

Miten sitä sanotaankaan? ”Uusi vuosi, uudet kujeet” - toivottavasti apostolien kepposet.

Millaisin miettein vuoden vaihtuessa? Olimme vaimoni kanssa kristittyjen yhteisissä uuden vuoden vastaanottajaisissa Pirkkahallissa Tampereella. Ajatus tällaisesta uskovien yhteentulemisesta on sinällään hyvä ja kannatettava. Uskon sen olevan myös Jumalan tahto – mikä onkin tärkeintä. Valitettavan usein tällaiset massakokoontumiset isoissa, hälisevissä halleissa ovat lässähtäneet karismaattisiksi viihdetilaisuuksisiksi, jossa jokainen itseään kunnioittava kristitty julkkis, bändi tai ministry haluaa suunvuoron (mm. nettisivut, kirja, konserttikiertue etc.). Erästä tuttavaani lainaten, ”niissä on juontajat johtajien sijaan”.

Vähän tämmöistä henkeä oli nytkin huomattavissa, mutta itseäni ilahdutti kuitenkin eniten se esirukouksen ilmapiiri, joka tilaisuudessa vallitsi. Uuden vuoden kynnyksellä tarvitsemme juuri tätä. Tarvitsemme muistutuksia kansamme historiasta siitä, miten peräti valtiovallan taholta kehotettiin kansaa esirukoukseen maamme puolesta sen kohtalonvuosina. Tätä kirjoittaessani on vajaan puolen tunnin kuluttua vuorossa tasavallan presidentin uudenvuoden puhe. Pelkään, etten kuule kehotusta esirukoukseen ja kansalliseen kääntymiseen Kaikkivaltiaan kansojen Tuomarin puoleen.

Mitä hengelliseen johtajuuteen tulee, niin minulta jäi eilen kuulematta Kalevi Lehtisen puhe. Kuulin eräältä luotettavalta ystävältä hyvän lausunnon tuosta puheesta ja aiempia Lehtisen vastaavia puheenvuoroja kuultuani voin uskoa, että silloin oli kuultavissa paimenen ja vanhimman ääni. Lehtisen aloitteesta kohta nelsen vuotta sitten alkanut E4-liikehdintä (tai millä nimellä nyt sitä kutsuisimmekaan) on laajentunut eräänlaiseksi uudeksi poikki- ja ylikirkolliseksi herätysliikkeeksi. Tämä lienee ollut myös Lehtisen Agenda E4-hanketta ajaessaan. Tämän ovat huomanneet ajoissa myös monet Näky-liikkeen reaalipoliitikot ja lähteneet mukaan yhteiseen hankkeeseen. Näinhän se tietysti onkin; Suomessa harva juttu voi laajeta kansalliseksi liikehdinnäksi ilman evl. kirkon mukana oloa ainakin jossain määrin.

Uusi vuosi 2008 näyttää, mitä tällä rintamalla tulee tapahtumaan. Itse en uskalla muuta ennustetta asiasta antaa kuin että jossain vaiheessa virkamiesvetoisen kampanjoinnin tulisi muuttua spontaaniksi kansanliikkeeksi. Jos nämä puitteet auttavat Kristuksen seurakuntaa voittamaan uusia sieluja taivasten valtakuntaan ja synnyttämään palavaa esirukousta Suomen puolesta, niin silloin se täyttää Jumalan sille varaaman paikan maamme hengellisessä kentässä.

Mutta mitä itse haluan tulevalta vuodelta? Mitä rukoilen omalle kohdalleni? Mitkä ovat niitä asioita, joita itse tavoittelen? Mille arvoille haluan antaa oman panokseni? Minkä puolesta olen valmis uhraamaan elämäni?

Kuulen nykyään aina vain enemmän uskovista ihmisistä, jotka joko astuvat ulos tai ainakin ottavat etäisyyttä kuolonkankeudesta jäykkiin rakenteisiin. Usein nämä ihmiset ovat pettyneet kovaan johtajuuteen ja sen runnoviin rakenteisiin. Hyvin usein he ovat myös ulos potkittuja, ylenkatsottuja ja hyljeksittyjä. Kun keskustelen tällaisten ihmisten kanssa paimen minussa herää eloon. Haluaisin välittää heille ymmärryksen heidän oikeasta identiteetistään Kristuksen seurakunnan jäseninä. Liian pitkään heitä on syyllistetty omilla aivoillaan ajattelemisesta ja totuuden janosta.

Kuulen myös yhä enemmän sellaisista uskovista, jotka kokevat omaksi hengelliseksi kodikseen jonkun pienen kodissa kokoontuvan ryhmän; raamattu- tai rukouspiiri, kotiseurakunta, solu tms. Joskus näen tällaisissa uskovissa uhmaa niitä kristinuskon virallisia ja yleisesti hyväksyttyjä rakenteita kohtaan, jotka vähän ihmetellen, arvioiden ja arvuutellen seuraavat heidän elämäänsä; ”kaiken uhallakin me kokoonnumme näin ja sanomme tätä kokoontumistamme seurakunnaksi”. Ihan yhtä usein näen heissä arkailua, jopa anteeksipyytelyä toimintansa johdosta; ”uskaltaisimmekohan me oikeasti kutsua itseämme seurakunnaksi?”

Näille uskoville haluaisin välittää ymmärryksen raamatullisen uskovien yhteyden mallista; missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä Hän itse on lupauksensa mukaan heidän keskellään. Siellä ja siinä on seurakunta, Kristuksen ruumis perusyksikössään. Ne asiat, jotka toteutuvat tässä lähimmässä uskovien yhteydessämme, on Kristus, seurakunnan Herra tarkoittanut toteutumaan myös seuraavilla seurakunnan elämän tasoilla; isommassa ryhmässä ja kaupunginlaajassa Kristuksen seurakunnassa. Jumalan valtakunta kasvaa ja laajenee aina alhaalta ylöspäin, pienemmästä suurempaan, ei koskaan päin vastoin. Se moninkertaistuu luonnollisella tavalla ihmisten väisissä vuorovaikutussuhteissa.

(Juuri tähän liittyvät myös suurimmat epäilyni E4:n kaltaisten ylhäältä päin masinoitujen kampanjavetoisten hankkeiden suhteen.)

Tältä pohjalta nousee paljon kysymyksiä vuodelle 2008.

Onko tulevaisuuden seurakuntamalli siis kotiseurakunta, jonka ensisijainen tarkoitus on palvella omia jäseniään ja omaa lähiyhteisöään (esim. katu, asuinalue, lähiö)? Vai orgaaninen seurakunta, jossa kasvu niin sisällöllisesti kuin ulospäinkin tapahtuu vapaasti ja luonnonmukaisesti?

Miten olisi dynaaminen seurakunta, jonka perusajatus olisi koko ajan kasvaa, laajentua ja moninkertaistua, ei niinkään organisoitua? Onko niin, että kun jossain vaiheessa laajentumistamme organisoidumme tämän maailman mallien mukaan (vrt. kunnan organisaatiokaavio seurakunnan organisaation mallinna), niin me pysähdymme ja menetämme jotain voimastamme ja dynaamisuudestamme? Kuitenkin juuri tämä on se vaihe, jossa monet ”vanhat” uskovat kokevat, että ”nyt me vasta oikeesti ollaan seurakunta”. Jumalan valtakunnan näkökulmasta voi olla, että peli onkin menetetty juuri tässä kohtaa. Muista, että missiomme on tehdä opetuslapsia. Missä on siis meidän apostolinen dna:mme?

Vai onko niin, että juuri orgaanisessa, luomuseurakunta-mallissa kaikki tämä oikein toteutuu, kun ymmärrämme Uuden testamentin opetuksen seurakunnasta. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa Jeesuksen kylväjävertaus, josta Herra itse sanoo, että sen oikein ymmärtäminen vasta avaa ymmärtämään oikein muut vertaukset? (Ks. Mark. 4:13.)

Joka tapauksessa nämä pohdinnat ovat askeleita tiellä kohti ymmärrystä Kristuksen seurakunnasta ruumiina, paikallisena yhteisönä. Ajatuksen kaupunginlaajasta Kristuksen seurakunnasta tulee siis olla seuraava suuri trendi kristittyjen keskuudessa. Siihen suuntaan ajattelen Jumalan olevan viemässä meitä. Tätä ymmärrystä kohti pitää jokaisen pienen kotiseurakunnankin kurottautua nähdäkseen itsensä osana laajempaa orgaanista yhteisöä. Ehkä uusi vuosi Pirkkahallissakin oli askel tähän suuntaan?

Näin ainakin haluan uskoa.