Wednesday, October 17, 2007

SYKSYN MIETTEITÄ



Syksy on luonnon kuolemisen aikaa, mikä näkyy pihapuiden kellastuneissa lehdissä ja alastomissa puissa. Se merkitsee luopumista, elämänpiirin väistämätöntä kapenemista. Pimeys, kylmyys ja vaikeakulkuisuus astuvat mukaan kuvaan. Elämä itsessään saa uudet, erilaiset sävyt, jotka kesän, vieläpä syyskesänkin aikana ovat olleet kuin haalea muistutus kaukana tulevaisuudessa olevasta kuolevaisuudesta.


Omassa perheessäni olemme myöskin eläneet eräänlaisen luopumisen aikaa, kun keskimmäinen poikamme on muuttanut pois kotoa. Hän asuu jo toisella paikkakunnalla, jonne vanhin poikammekin pian muuttaa perässä. Olemme vaimoni kanssa puhuneet, että muutaman vuoden sisällä talo hiljenee, kun nuorimmainenkin muuttaa omilleen.


Toisaalta kaikki tämä merkitsee myös näkymien avartumista; emme enää ole samalla tavoin sidottuja yhdelle paikkakunnalle, tiettyyn päivä- tai viikkorytmiin tai muuhun sellaiseen, niinkuin aikaisemmin. Itse asiassa kaipaamme muutoksia elämäämme ja olemme valmiita niihin. Suokoon Jumala meille uuden, entistä hedelmällisemmän elämänvaiheen tästä eteenpäin, se on rukouksemme.


Keskimmäisestä pojastamme tuli mieleeni, että kun nuo juniorit pitävät facebookia netissä (jonne yhteisöön vaimonikin juuri liittyi vanhimman poikamme tyttöystävän kannustuksen siivittämänä), niin hän oli laittanut sinne tunnistetietoihin itsestään "Christian, Church of Christ". Tervettä kehitystä nuoressa miehessä. Iloitsen, että oppi on mennyt perille – tai näin ainakin otaksun. Tätä toivon... ja rukoilen...


Rukoilen myös sitä, että seuraava suuri trendi Jeesuksen omien piirissä on ”Kristuksen seurakunta”-ajattelu; Kristuksen seurakunta paikallisella tasolla ja globaalisti, niin että voimme luopua Jumalan Hengen toimintaa rajoittavasta kapeasta tunnustuskunta-ajattelusta. Jeesukseen uskovia yhdistää kuitenkin sama Isä, sama Sovittaja ja sama Henki. Erottavia tekijöitä tulisi olla vain maantieteellinen etäisyys.


Mutta itseeni ja omiin mietteisiini vielä palatakseni...


Olen nyt 51v. Ja ekoja kertoja huomaan ajattelevani vanhenemista ja elämän loppumista. En oikein enää usko eläväni toista 51 vuotta. Jokin siunaus on siinä, kun Jumala syntiinlankeemuksen jälkeen karkotti ensimmäisen ihmisparin pois paratiisista, etteivät he eläisi ikuisesti siinä syntiinlangenneessa tilassa. Ehkä kuulostaa liian dramaattiselta julistaa, että tästä eteenpäin loppuelämäni on valmistautumista kuolemaan, mutta näinhän se on.


Hassua, mutta ensimmäistä kertaa kiinnitän huomiota Raamatussa tällaiseenkin Paavalin kehotukseen; vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet” (Tiitus 2:2). No, ehkä tämä kuulostaa nyt jo vähän koomiselta, mutta eikös se tee hyvää nauraa itselleen? Suosittelen sitä muillekin.


Raamattu sitä paitsi asettaa suureen arvoon vanhemmuuden ja elämänkokemuksen – nimenomaan hengellisessä merkityksessa – ja sitä kautta hankitun viisauden.



No comments:

Post a Comment