JUMALAN TYÖ... VAI IHMISTEN?

”Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.” (Jes. 11:1)

Mitä Jumala on tekemässä omana aikanamme?

Sain sähköpostia eräältä ystävältäni itäisestä Suomesta, jossa hän kertoi oman kotiseurakuntansa kuulumisia ja mitä ja millä tavoin Jumala oli toiminut erään tuon uskovien joukon jäsenen, tavallisen suomalaisen miehen elämässä. Viesti tuolta maan kolkalta oli erinomaisen rohkaiseva. Jumala ilmestyy tavallisten ”virtasten” ja ”lahtisten” normaalin arkipäivän elämän keskellä.

Luin hiljattain George Barnan (http://www.barna.org/) eräästä vanhemmasta tutkimustuloksesta, jossa hän kertoo amerikkalaisten uskovien uskosta siihen, että heillä on joku tai joitakin armolahjoja. Hänen mukaansa 90-luvun puolivälissä noin 4% uudestisyntyneistä kristityistä uskoi, ettei heillä ollut mitään armolahjoja. Okei, ei paha – tämän verranhan ”sekakansaa” on aina matkassa, joku voisi ajatella.

Vuoden 2000 paikkeilla sama tutkimus antoi prosenttiluvuksi nyt 21%. Eli nyt joka viides aktiivi seurakuntalainen uskoi, ettei heillä ollut mitään armolahjoja. Uups! - mitäpä jos sama trendi on jatkunut nyt edelleen 28. lokakuuta 2007 asti? Eikö se tarkoitakin sitä, että meillä on käsissämme yhä lisääntyvä joukko impotentteja seurakuntia, jotka synnyttävät impotentteja kristittyjä, jotka... ? Perinteisen hierakkisen, pastorikeskeisen seurakuntamallin passivoiva vaikutus on ilmeinen.

Jumala on kuitenkin tekemässä uutta, mutta ei meidän tavallamme. Useimmat käyttämistämme metodeista evankelioinnissa ja seurakunnan kasvussa ovat hyödyttömiä, koska ne eivät perustu sen enempää Jumalan voimaan kuin Hänen viisauteensakaan. Ne eivät nouse Jumalan Sanasta, eivätkä ole Hänen tahtonsa mukaisia, vaan perustuvat enemmänkin ihmisten viisauteen: psykologisiin tehokeinoihin, taloudelliseen varman päälle pelaamiseen ja voimakkaisiin karismaattisiin ihmispersooniin.

Mitä tämä on käytännössä? Kun jossain päin maailmaa lanseerataan viimeisin muodikas trendi seurakuntaelämää ajatellen, kuvitellaan sen automaattisesti ratkaisevan ongelmat. Jonkin ajan kuluttua , kun ko. trendi on mennyt, siirrytään viileän rauhallisesti uuteen. Monien seurakuntien ja kirkkokuntien historia voitaisiin yhtä hyvin kirjoittaa näiden ”trendien historiana”. Näiden trendien ulkopuolella ”ei ole tulevaisuutta” ko. liikkeen piirissä, sanotaan vastaanhangoitteleville.

Kun uskoa ei ole tai kun se loppuu, niin rakennetaan talousarvio, laaditaan toimintasuunnitelma ja hankitaan jostain rahoitus, jonka turvin kaikki toteutetaan. Nämä mallit ja ajattelu- ja toimintatavat otetaan suoraan maailmasta, ei ilmestyksestä Jumalalta. Seurakunnan organisaatiokaaviokin muistuttaa silloin yksi-yhteen kunnallisen organisaation kaaviota. Kun ihmiset (karismaattiset persoonatkin) väsyvät ja uupuvat, otetaan uusi tilalle. Näin seurakuntatyön ja -elämän oravanpyörä pyörii pyörimistään kenenkään oikeasti uskaltamatta kyseenalaistaa koko myllynjauhannan raamatullisuutta tai järkevyyttä ylipäätään.

Joku perinteisemmin ajatteleva ja nykyisen systeemin säilyttämisen haluava saattaa sanoa, että voihan se Jumala noinkin toimia. Mutta minä sanon, ettei voi. Jumala on Pyhä ja kunnia kuuluu yksinomaan Hänelle. Niinkuin Bob Dylan laulaa laulussaan ”When He Returns”, ”... He has plans of His own, to set up His throne, when He returns”, niin asia onkin. Jeesus tulee rakentamaan seurakuntansa ja Hän kysyy meiltä haluammeko me olla mukana niissä rakennustalkoissa?

Noin kymmenisen vuotta sitten, kun muutamien samanhenkisten rukousystävien kanssa kiersimme perjantain-lauantain välisenä yönä rukouskävelyillä kotikaupunkimme keskustan katuja sinne kokoontuvien murrosikäisten, enemmän tai vähemmän päihtyneiden nuorten keskuudessa, mietin usein sitä, miten Jumala voisi hyvinkin herättää näiden nuorten keskuudesta uuden sukupolven apostoleja, profeettoja, evankelistoja, paimenia ja opettajia. Näin Hän suvereenisuudessaan voisi tehdä, eikä minulla – eikä kenelläkään muullakaan – olisi nokan koputtamista siihen.

Näin Jumala onkin tekemässä, sillä Hänen toimintastrategiansa on aina se, että Hän valitsee sen, joka ei ole mitään tämän maailman – tai sen uskonnollisten rakenteiden – silmissä. Näin yksin Hän tulee saamaan ylistyksen ja kunnian tapahtuneesta.

”Sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.” (1.Kor. 1:27-29)

On siis olemassa ”pyhä jäännös”, joka edustaa Kristuksen morsiusseurakuntaa. Tätä Jumala on kokoamassa ja tämän työnsä Hän tulee saattamaan päätökseen ”saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton” (Ef. 5:27). Hän kutsuu omansa ulos kuolleiden rakenteiden sisältä uudenlaiseen, syvempään yhteyteen itsensä ja toinen toistemme kanssa.