MIHIN LAITAMME UUDEN VIININ?

Eräs kesän kohokohtia sattui viime viikonloppuun, kun sain olla pitämässä raamattuopetusta eräällä nuorten leirillä Lahdessa. Mukana oli nelisenkymmentä 13-27v. pirteää nuorta, joiden kanssa tutkimme paria teemaa Matteuksen evankeliumista. Ensimmäinen teemamme oli uuden ja vanhan herätyksen yhteentörmäys. Toinen teema taas oli se, miten Jeesus käsitti Jumalan Hengen uuden työn.

Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, Hänen ajatuksensa ei ollut liittoutua tai tehdä yhteistyötä tämän maailman kanssa. Ei, vaan kun Hän sanoi taivasten valtakunnan olevan lähellä ja sen tähden ihmisten tuli tehdä parannus eli muuttaa mielensä, silloin Hän itse asiassa haastoi tämän maailman vallitsevan maailmanjärjestelmän – myös sen uskonnollisen systeemin. Oli vastakkainasettelun aika.

Aina silloin kun Jumala alkaa toimia uudella, tuoreella tavalla, niin silloin myös vallitseva uskonnollinen järjestelmä herää ja alkaa kiinnostua siitä, mitä on tapahtumassa. Aina silloin kun Jumalan tulet syttyvät, niin aina silloin myös tämän maailman palokunnat ovat liikkeellä. Uskonnollisen järjestelmän luonteeseen kuuluu, että se haluaa aina kategorisoida eli laittaa johonkin nimettyyn laatikkoon tämän uuden Jumalan työn, jotta sitä olisi helpompi kontrolloida.

Kontrollointi on siis uskonnollisen hengen perusvire. Tämän Jeesus sai toistamiseen kokea selvitellessään välejä oman aikansa uskonnollisten ihmisten, fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa. Tuohon aikaan ”fariseus” ei ollut mikään haukkumanimi, vaan he olivat oman aikansa juutalaisessa yhteiskunnassa arvostettuja ja esikuvallisia ihmisiä. He edustivat sitä vanhempaa, edellistä herätysliikettä, joka piti valtaa käsissään eli istui nyt ”Mooseksen istuimella”.

Mutta nyt Jumala olikin toimimassa uudella, ennen kuulumattomalla tavalla. Tämä ei sopinut lainkaan fariseusten piirustuksiin. Voisi sanoa, että Pyhän Hengen suvereeni, inhimillisestä kontrollista vapaa toiminta ei kuulunut Jerusalemin temppelin ja sen vanhinten neuvoston suunnitelmiin tulevana viisivuotiskautena. Näin Jeesus kuitenkin toimi Hengen johdossa – ja aiheutti ristiriidan. Oli siis vastakkainasettelun aika. Matteuksen evankeliumissa voimme seurata sen kehittymistä pitkin matkaa. Sen huipentuminen on kuvattu suorasukaisella tavalla Jeesuksen puheessa fariseuksille ja kirjanoppineille Matteuksen luvussa 23.

Tästä versoo myös toinen perusteema; Jeesus rakentaa oman seurakuntansa. Jumalan valtakunta otetaan pois sen nykyisiltä valtaapitäviltä ja annetaan kansalle, joka tekee oikeaa hedelmää. Tämä merkitsee vanhan herätysliikkeen syrjäyttämistä ja uuden, tuoreen Jumalan Hengen liikehdinnän astumista kuvaan. Jumalan Henki kulkee aina ohi muinaisten herätysten muistomerkkien.

Jeesuksen seurakunnan tunnusmerkit ovat erilaiset kuin tämän maailman uskonnollisen järjestelmän. Siellä vallitseva järjestys ei perustukaan inhimilliseen asemaan, statukseen, oppineisuuteen tai rahaan tai mihinkään muuhunkaan inhimilliseen resurssiin. Kristuksen seurakunta ei ole hierarkkinen organisaatio, jonka huipulla Hänen sijaisensa muka istuisi. Se on elävä organismi, alati uusiutuva elimistö ja sen tähden useimmat sen kuvista Uudessa testamentissa ovat eläviä.

Tätä taustaa vasten me myös ymmärrämme hyvin sen Jumalan valtakunnan vääjäämättömän lainalaisuuden, jonka Jeesus pukee sanoiksi jo julkisen toimintansa alkuvaiheessa: ”Eikä nuorta viiniä lasketa vanhoihin nahkaleileihin; muutoin leilit pakahtuvat, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat; vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin, ja niin molemmat säilyvät.” (Matt. 9:17)