Tuesday, March 27, 2007

NAISPAPPEUDESTA



Olen jossain aiemmassa blogissani (ks. Monday, March 19, 2007 AIKAPOMMEJA NÄMÄKIN...) esittänyt eräänä ”aikain merkkinä” (ah, mikä ihana kaanaankielinen termi!) rakkaan kansankirkkomme naispappeuskysymyksen. Lähinnä minua kiinnostaa siinä tämä yhteisön sisäinen hapettumiskehitys, joka johtaa tietyllä (=väärällä) tavalla toisin ajattelevien ja uskovien tosiasialliseen vainoon.


Myönnän auliisti, että näen evl. kirkon naispappeuskysymyksen olevan ”aikain merkin” siinä mielessä, että se osoittaa hyvin millaisia käytännön seurauksia on ”mukautumisella

tämän maailmanajan hengen mukaan”. (Kontekstin ymmärtämiseksi lue Room. 12:1-2.) Aiemmin ajattelin kyseessä olevan yksinomaan ns. Raamattu-kysymyksen, mutta nykyään näen sen enemmänkin kulttuurisena kysymyksenä.


Yhteiskuntamme on ison kulttuurisen myllerryksen keskellä ja useimmat perinteiset käsitteet ja instituutiot murtuvat. Eräitä näistä ovat:


a) sekä kysymys miehen ja naisen asemasta ja roolista yhteiskunnassa ja kulttuurissa (ja tämä on sen verran iso kysymys tai oikeastaan kysymysvyyhti, että ei mennä tähän tässä sen enempää)


b) että toisaalta kysymys historiallisen valtiokirkkojärjestelmän oikeudesta itse päättää uskontunnustuksensa ja -harjoituksensa sisällöstä ja muodosta.


Tässä kohtaa nimittäin evl. kansankirkko on oman nokkeluutensa vanki. Jos valtaosa jonkun uskonnollisen yhteisön jäsenistä on oikeasti täysin pihalla yhteisön uskon perusteista ja standardeista, niin mitä muutakaan voidaan hyvällä syyllä odottaa, kuin nykyisen kaltaista menoa. Uskonnollisten johtajien joukossa on aina opportunisteja, jotka haluavat hinnalla millä hyvänsä pysyä vallassa. Usein vallassa pysyminen edellyttää yleisen mielipiteen nuoleskelua. Monilla uskonnollisilla johtajilla kautta historian on hyvä kokemus tästä jalosta taidosta.


Minun näkemykseni mukaan naispappeuskysymyksessä on perimmältään kyse ihan samasta jutusta kuin siitä samasta primitiivisestä vimmasta vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon kirkkorakennuksessa. Kyse on mukautumisesta oman aikamme moniarvoisuuden, monikulttuurisuuden ja suhteellisuusajattelun mukaan. Kyse on tasa-arvosta, yhtäläisestä äänioikeudesta, demokratiasta, yleisen mielipiteen vallasta jne. Mitä muuta me voimme odottaa kirkkolaitokselta, joka on sidoksissa esim. veronkanto-oikeuden kautta valtioon? Jos puhumme demokratiasta silloin kun kyseessä tulisi olla teokratian, niin sitä saa mitä tilaa.


Eli naispappeuden vastustajille ja muille vastaaville toisinajattelijoille kirkossa voisi sanoa (sormea heristäen), että ei ole realistista kuvitella saavansa nykyisessä tilanteessa kaikkea – samaan aikaan sekä hyvin palkattua kirkollista virkaa yhteiskunnallisine statuksineen ja mukavine uranäkymineen että yhteisöllistä kansalaisuskollisuutta Jumalan Sanalle. Tänä päivänä se ei ole enää mahdollista, kun vallitsee profeetta Spenglerin ilmoittama ”Länsimaiden perikato”. Meillä ei ole enää paluuta puhdasoppisuuden ja luterilaisen yhtenäiskulttuurin aikaan, jolloin Gezeliukset isällisen tiukasti kaitsivat kansaa. Onneksi näin, sanoisi joku.


Mitä siis evl. kirkon naispappeuskysymys meille opettaa?


Nähdäkseni se opettaa meille paljonkin siitä, miten ja millä tavoin uskonnollinen yhteisö yleensä suhtautuu toisinajattelijoihin. Samoin se osoittaa myös sen salakavalan mekanismin, jonka kautta myös maallinen esivalta huomaa puuttuvansa näihin kysymyksiin – ja langettavansa sanktiot toisinajattelijoiden niskaan. Tässä mielessä uskon nykyisten tapahtumien esim. Vammalassa olevan ”aikain merkkejä” eli kertovan meille jotain siitä, mikä meitä odottaa tulevaisuudessa.


Sanon siis edelleen; seuraa tätä kehitystä, sillä siinä on jotain hyvin oireellista, suorastaan esikuvallista, ellei peräti profeetallista.

No comments:

Post a Comment