AIKAPOMMI

Vaalit ovat tulossa ja vaalipäivä valkeni kirkkaan aurinkoisena täällä eteläisessä Suomessa. Koko valtiollisen tiedotuskoneiston voimin on kansalaisia kannustettu käyttämään ”kallisarvoista oikeuttaan”. Itseäni vaalit ovat aina kiinnostaneet, samoin kuin politiikan teko muutenkin. Ehkä se johtuu siitä, että olen aina ollut kiinnostunut sotahistoriasta. Politiikan teosta kun on enää vain yksi – lyhyempi tai pidempi – askel sodankäyntiin vaikuttamiskeinona.

Näihinkin vaaleihin kätkeytyy eräänlaisia aikapommeja. Tiedäthän, noita aikastyttimellä varustettuja räjähteitä, jotka joku on säätänyt räjähtämään jonain tiettynä hetkenä. Vaalien kohdalla ja ylipäätään ajatellen oman kansani, suomalaisten, tilannetta näen olemassa olevan erilaisia aikasytyttimellä varustettuja räjähteitä. Tarkoitan asioita, jotka ilmoille irti räjähtäessään aiheuttaisivat vakavia seurauksia sekä omassa isänmaassamme että sen lähiympäristössä.

Esimerkiksi paljon puhuttu kansan jakaantuminen toisaalta köyhyysrajalla tai sen alapuolella eläviin ja toisaalta hyvin toimeen tuleviin. Tämä on ilmeinen aikapommi, joka vielä nykyisestä kärjistyessään tulee olemaan todellinen sisäpoliittinen turvallisuusuhka. Näen sen edustamaa potentiaalista uhkaa torjumaan rakennetun toisaalta tehostetun ja lisää resursseja saaneen yhteiskunnallisen turvallisuuskoneiston ja toisaalta myös mediaa hyväksikäyttävän viihdeteollisuuden; ”leipää ja sirkushuveja”. Jo muinaiset roomalaiset sen tiesivät; ”hajota ja hallitse”.

Entä mitä Raamattu sanoo meille näistä asioista? Okei, meillä on Ilmestyskirjan apokalyptiset ennustukset tulevasta kontrolliyhteiskunnasta, jonka esimakua itse asiassa nautimme jo nyt jokapäiväisessä elämässämme.

Raamatussa on mielenkiintoinen sananparsi Saarnaajan kirjassa; ”Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.” (1:9). Ajattelen sen yksinkertaisuudessaan puhuvan meille historiasta oppimisesta. Sting laulaa, että ”history will teach us nothing”, mutta sen ajattelen olevan irrelevanttia postmodernismia vailla todellisuuspohjaa. Historia opettaa meitä monessa kohdin, kunhan vain osaamme sitä lukea. Ennen kaikkea meidän tulee nähdä kaiken takana Suuren Historymaker´in kädenjälki – Hänen, jolle kokonaiset kansakunnatkin ovat kuin pisara vesisangon uurteessa. Tältä pohjalta oman kansammekin historia voi opettaa meitä.

Tästä tulemmekin seuraavan aikapommiin, mikä on suhteemme suureen lähinaapuriimme Venäjään. Luin tämän aamun lehdestä Venäjällä elvytettävän uudelleen tsaarinaikaista kadettikouluinstituutiota. Eri puolilla Venäjää, jopa Tsetseniassa toimii tällaisia sisäoppilaitoksia, jossa nuoria poikia ja miehenalkuja kasvatetaan ja koulutetaan usean vuoden ajan paitsi yleissivistävällä koulutuksella, niin ennen kaikkea aseiden käyttöön, isänmaanrakkauteen, kuriin ja tottelevaisuuteen. Tällä hetkellä Venäjällä lasketaan olevan noin 20 000 kadettia tällaisissa opinahjoissa. Presidentti Putin haluaisi laajentaa tällaisen koulutuksen koskemaan kaikkia miespuolisia venäläisiä.

No, arvostelijoitakin toki on, jopa Äiti-Venäjän sydänmailla. Esimerkiksi sotilaiden äitien komitean mielestä kadettikoulujen kasvatus lähenee aivopesua, jonka mukaan arvostusta saa vain aseiden kautta. Edustaako tällainen Venäjän kansan tietoinen ja suunnitelmallinen militarisoiminen uhkaa meille lähinaapurissa eläville? Hitlerin Saksaan on tästä yllättävän lyhyt ajatushyppy; Hitler-Jugend, Goebbels, SS etc. Muista vanhan Saarnaajan sanat; ””Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.”

Jokainen miettiköön vastausta itse. Muista, että historiassa on ennenkin tehty suurvaltojen välisiä etupiirijakoja kysymättä siitä pieniltä kansakunnilta. Mielenkiintoinen ajan merkki on sekin, ettei kukaan suurista puoluejohtajista yksinkertaisesti suostu näkemään näissä signaaleissa mitään varoituksen ääntä. Ei ainakaan näin vaalien alla. Tärkeämpää on oman pedin petaaminen hyvin seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Kolmas aikapommi liittyy itse vaaleihin ja äänestysaktiivisuuteen. Liikuttavan yksimielisyyden vallassa puoluejohtajat (ja muut kansalaiset kuuliaisesti perässä yhteistä mantraa hokien) teroittavat äänestämällä vaikuttamisen välttämättömyydestä. Mieleen tulee kerettiläinen ajatus; ovatko he tosissaan – oikeesti? Viime vaaleissa perussuomalaisten Tony Halme keräsi huiman äänisaaliin sellaisilta äänestyspassiivisilta itä-Helsingin alueilta, jonne eivät Eero, Erkki eikä Eija-Riitta uskaltautuisi kuuna päivänä menemään.

Niin, että mitä jos tämä kansanosa oikeasti aktivoituisi vaaliuurnille?

Perinteisille puolueille varsinkin nuorten nukkuminen onnensa ohi vaalipäivänä saattaa todellisuudessa olla suuri helpotus. Joitakin päiviä sitten julkaistut nuorisovaalien tulokset olivat nimittäin aika hätkähdyttävät. Niissä suurimman voiton nappasivat ihan jotkut muut, kuin nykyiset valtionhoitajapuolueet, nimittäin perussuomalaiset, kommunistit ja itsenäisyyspuolue. Mitä jos näin kävisikin ”oikeissa” vaaleissa.

”Tarttis tehrä jotain”, sanoi entinen mies tällaisessa tilanteessa. Tärkeintä on siis saada vaaliuurnille omat äänestäjät. Muut syrjäytykööt rauhassa. Mutta millaisia tulevaisuuden kuvia tämä herättää meissä? Tulemmeko näkemään kansan kahtia jakautumisen tälläkin saralla? Jos suuri osa kansasta syrjäytyy nykyisestä poliittisesta päätöksentekojärjestelmästä ja kokee, ettei kukaan sen piirissä aja hänen asiaansa, niin millaisia vaikutuskeinoja nämä ihmiset sitten etsivät käsiinsä? Nykyisen parlamentarismin uskottavuusongelma kun monen keskivertokansalaisenkin mielestä lähentelee jo rikollisen rajoja. Vai onnistuuko media, kemikaalit ja viihdeteollisuus vaivuttamaan heidät aina uudelleen suloisen valheelliseen ruususen uneen?