KOTISEURAKUNTA – KESKITY ELÄMÄÄN!
Amerikasta kuuluu taas kummia; George Barna Group on tehnyt tutkimuksen amerikkalaisten kristittyjen seurakuntatyytyväisyydestä. Tulosten mukaan kotiseurakunnat tyydyttävät paremmin kävijöiden tarpeita kuin mitä perinteiset seurakunnat tekevät. Jokin aika sitten samainen tutkimusryhmä toi esille vastaavanlaisen tutkimustuloksen, jonka mukaan kotiseurakunnat ovat tällä hetkellä nopeimmin kasvava ryhmä kristittyjä Jenkeissä. Eikä George Barnan ”Revolution”-kirjan mainostaminen mm. Christianity Today´n nettisivuille teemalla ”No Church?, No Problem” jäänyt yhtään vähemmälle. (Ks. itse: www.barna.org sekä www.ctlibrary.com/ct/2006/january.)
Barna Group´n tutkimuksessa kokouksessa kävijöiden tyytyväisyyttä mitattiin neljällä eri tasolla seuraavin tuloksin:
kaksi kolmasosaa kotiseurakuntalaisista (68%) olivat jotakuinkin täysin tyytyväisiä oman kotiseurakuntansa johtajuuteen, kun taas perinteisissä seurakunnissa päästiin vain noin puoleen (49%)
samoin kaksi kolmasosaa kotiseurakuntalaisista (66%) olivat jotakuinkin täysin tyytyväisiä oman kotiseurakuntansa sitoutumisasteeseen, kun vastaava luku perinteisissä seurakunnissa oli noin 40%
noin kolme viidestä (61%) aikuisesta kotiseurakuntien piirissä oli tyytyväisiä yhteyden tasoon oman seurakuntansa piirissä, verrattuna vain kahteen viidestä (41%) perinteisten seurakuntien piirissä
kotiseurakuntalaisista oli selvä enemmistö (59%) täysin tyytyväisiä oman yhteisönsä hengellisyyden syvyyteen – vastakohtana perinteisten seurakuntien 46%
Tutkimustuloksissa tulee esille myös muuta mielenkiintoista tietoa amerikkalaisten kotiseurakuntien kokoontumisista, osanottajista ja tilanteesta muutenkin, joihin emme tässä nyt puutu tämän enempää. Kannattaa tutustua itse tähän tutkimukseen Barnan nettisivuilla.
Mutta minkälaisia linjoja voisimme vetää tällaisesta kehityksestä muualla maailmassa? Enkä nyt puhu vain ”paradigman muutoksesta” länsimaissa. Tosiasia on se, että Kristuksen seurakunnan kasvu esim. muslimimaissa, Intiassa ja Kiinassa on jo pitkään tapahtunut kotiseurakuntien kautta ja niiden piirissä. Mitä meillä on siis sanottavana kotiseurakuntien puolustukseksi täällä Suomessa?
SEITSEMÄN KOHTAA KOTISEURAKUNNAN APOLOGIAA – eli kenelle voi olla hyötyä kotiseurakunnasta ja millä tavoin?
Vanhoille, kirkkokuntiin pettyneille uskoville, kun he voivat nähdä luonnonmukaisen uskovien yhteyden toimivan historian väärinkäytöksistä ja erehdyksistä huolimatta.
Loppuun ajetuille, väsyneille entisille seurakunta-aktiiveille, jotka ovat jo kyllästyneet burnoutin uhallakin toteuttamaan toisten näkyjä ja pönkittämään yksinapaista systeemiä seurakunnassa, kun he huomaavat, että voi elää vapaasti ja silti tehdä Jumalan tahdon elämässään.
Kylmenneille uskoville, kun he kaiken kyynisyyden keskellä vielä voivat kokea jotain todellista sekä arvojen että käytännön elämän tasolla kotiseurakunnassa.
Ei-uskonnollisille ihmisille, kun he huomaavat, että Jumalaan voi uskoa ja tätä uskoa soveltaa käytäntöön ilman uskonnollista sanahelinää, liturgiaa tai traditiota.
Vasta uskoontulleille, kun he alusta alkaen juurtuvat raamatulliseen seurakuntaelämään ja uskovien yhteyteen niin, etteivät enää ehdollistukaan johonkin ”-läisyyteen”, vaan Kristukseen ja Hänen omiinsa, jotka yhdessä muodostavat seurakunnan.
Tulevaisuuden ihmisille, kun uskovien tilanne tulee vaikeutumaan esim. mielipiteen ilmaisun, talouden ja/tai uskonnonvapauden alueella, niin että olosuhteiden pakosta on toimittava joko kokonaan tai osittain maan alla, epävirallisesti.
Raamatullisuutta arvostaville, kun ymmärrämme sen, ettei kyse ole jostain uudesta trendistä, virtauksesta tai aallosta, vaan siitä todellisuudesta, johon Jeesus, seurakunnan pää, on tarkoittanut meidät elämään.
Kotiseurakunta – keskity elämään!
Timo
ReplyDeleteOli kiva tavata lauantaina. Marko Jauhiainen auttoi mun löytämään sun blogin. Good stuff!
Eipä toisaalta kovin suuri ihme kyseiset tulokset. Kodissa kokoontuva seurakunta - idea löytyy Raamatusta. Se on elinkelpoinen ja toimintakykyinen. Suurin osa perinteisistä tunnustuskuntapohjaisista seurakunnista on rakentunut ei-raamatulliselle pohjalle. Toki niissäkin on jumalallisia elementtejä löydettävissä. Mitä vähemmän niitä on, sitä mahdottomampaa on kristittyjen niissä opetuslapseutua ja moninkertaistua.
ReplyDeleteRaamatusta näyttäisi löytyvän seuraavat seurakunnan olemusta koskevat ulottuvuudet:
1. Kaksi tai kolme kokoontuu ja Jeesus on heidän keskellään
2. Kodissa (tai muussa vastaavassa paikassa - onkohan sellaista?)kokoontuva joukko, jossa jokaisella on jotakin annettavaa.
3. Paikkakunnallinen seurakunta, joka ilmentää itseään eri tavoin omassa kaupungissaan tai kylässään.
4. Maailmanlaajuinen seurakunta, joka kaikki kaikessa täyttää.
HUOM. Tästä luettelosta puuttuu kokonaan ns. kongregationaalinen ja tunnustuskuntapohjainen seurakunta. Suurin osa nykypäivän seurakuntia on rakennettu sille pohjalle, jota Raamattu ei lainkaan mainitse. Tämä on katastrofaalista seurakunnan laajenemisen ja moninkertaistumisen kannalta...Tämän takia kirkkokunnat ovat menettäneet uskottavuuttaan. Niiden
sanoma on latistunut tietyiksi koodisanoiksi. Niiden yleisö on kaikonnut tai kaikkoamassa. Kristillisen kasvun kannalta voi olla järkevämpää olla tunnustuskuntapohjaisen seurakunnan ulkopuolella kuin sen jäsenenä.
Seurakunnansta (olipa se rakenteeltaan millainen tahansa)ei tee raamatullista se, miten tyytyväisiä seurakuntalaiset ovat seurakuntansa toimintaan. Tyytyväisyyskyselyt eivät siis ole mittareita seurakunnan raamatullisuudesta.
ReplyDeleteOlivatkohan Ananiaksen ja Safiiran sukulaiset tyytyväisiä alkuseurakuntaan?
Seurakunta ei ole demokraattinen yhteisö, jossa mielipidekyselyillä ohjataan seurakuntapolitiikan suuntaa...
Monet kansankirkon jäsenet ovat tyytyväisiä verotusta vastaan saaduista palveluista: pienokaiset kastetaan Jumalan lapsiksi, avioparit (yleensä heteroparit) vihitään ja kuolleet siunataan (lupaamalla iankaikkinen elämä kirkon jäsenille). Tästä huolimatta kansankirkkorakenteelle ei löydy minkäänlaisia raamatullisia perusteita.
Toki on niin, että jumalallisen mallin mukaan rakennettu seurakunta tarjoaa parhaat mahdollisuudet elää rikasta elämää. Ja kyllähän se tyytyväisyytenä heijastuu...niin lähipiirin ihmisille kuin kyselylomakkeillekin.
Uskovaisten enemmistön lähtökohta on sellainen, ettei kirkkokuntaisuuden rinnalle edes nähdä muuta vaihtoehtoa, eikä aina edes tiedetä sellaista olevankaan. Vallalla on sellainen käsitys; jos et kuulu mihinkään kirkkokuntaan, olet seurakunnaton. Tämä ei kuitenkaan ole se todellisuus, mitä Raamattu seurakunnasta opettaa.
ReplyDeleteAsian olemuksen ymmärtämistä helpottaa kummasti, jos katsoo koko aihetta siitä lähtökohdasta, ettei kirkkokunta ja seurakunta käsitteen välissä ole yhtäläisyysmerkkiä. Tämä väittämä ei mene kovin helposti jakeluun tässä kulttuurillisessa ilmapiirissä missä me elämme, kun yli 90 % suomalaisista kuuluu johonkin kirkkokuntaan. Asian olemus selviää kuitenkin hyvin pian rehellisellä tutkistelulla kun katsomme kirkkokuntien sisälle vähän pintaa syvemmälle. Kirkkokunnissa myönnetään se todellisuus, että niissä on ja voi olla myös uskosta osattomia ja vaikka jollakin kirkkokunnalla olisikin sellainen sääntö, ettei jäseneksi oteta muita, kuin uskovaisia ei sekään estäisi jonkun uskosta osattoman pääsyä jäsenyyteen. Tämä asetelma johtuu siitä, että kaikki arviointi on ihmisten käsissä. Ihminen näkee ulkonaisen ja vain hyvin rajallisesti toisen sydämeen.
Kun asetamme edellä kuvatun rinnalle Jumalan seurakunnan, joka on Kristuksen ruumis ja esitämme kysymyksen; onko Kristuksen ruumiissa jumalattomia? Tähän kysymykseen ei ole tulkinnallisia vaihtoehtoja.
Kuinka on sitten mahdollista pitää Jumalan seurakunta pelkästään Jumalan lasten turvapaikkana? Se ei olekkaan ihmisestä kiinni vaan "Herra tuntee omansa".