GALATIA V. 2007 (osa I)
Oloiselan lähiössä järjestettiin pienimuotoinen hengellinen kokous, johon oli kutsuttu puhujaksi muuan keskiverto puhujanimi, Virtanen, läheisestä Lahdenpään kaupungista. Puhuja oli raamattukoulunsa käynyt, jonkin verran nimeä saanut julistaja. Tätä nykyä Virtanen mainitsi vain olevansa ”Kristuksen ja Hänen seurakuntansa palvelija”.
Oloiselassa järjestetty kotikokous ei olisi herättänyt sen kummempaa huomiota, mutta – pannahinen vieköön! - muutamat yksinkertaiset uskovat innostuivat uudistumaan uskossaan. Tulipa muutamia kahville poikenneita ei-uskovia naapureita uskoonkin. Tämä herätti huomiota ja – monen mielestä oikeutettuakin – huolta kaupungin hengellisissä johtajissa, kirkkoherroissa, saarnaajissa, pastoreissa ja seurakunnanjohtajissa.
Oloiselan lähiössä ei ollut aiemmin ollut juurikaan aktiivista hengellistä toimintaa, vaan alueen uskovat olivat yleensä käyneet keskustan isoissa kirkoissa ja rukoushuoneissa rakentamassa uskoaan. Koska Oloisela oli suhteellisen syrjässä keskustasta, niin jotkut olivat jo aiemminkin yrittäneet järjestää omaehtoista hengellistä toimintaa lähiössä. Tämä oli kuitenkin aina kaatunut joko ihmisten passiivisuuteen tai keskustan kirkkoherrojen, pastorien ym. vastustukseen. Pelättiin näet ”hajottavaa toimintaa”.
Nyt tilanne näytti perin erilaiselta. Oloiselan uskovat – niin vanhat kuin uudetkin – olivat innoissaan ja halusivat kokoontua parikin kertaa viikossa. Näin he tekivätkin ja sen seurauksena uudet uskovat kasvoivat heti alusta pitäen kiinni Sanaan ja paikalliseen uskovien yhteyteen. Virtanen itse lähti melko pian toiseen kaupunkiin saarnamatkalle, mutta ehti kuitenkin evästää uutta Jumalan lasten joukkoa, miten mennä eteenpäin uskon tiellä. He saivat aika pitkään olla rauhassa keskustan hengelliseltä johtajistolta, koska samaan aikaan siellä järjestettiin suurehko evankelioimiskampanja Uolevi Oksasen johdolla. Tämä puolestaan sitoi kaikkien – niin pappien kuin maallikoidenkin - mielenkiinnon ja voimavarat kampanjan läpiviemiseen kunnialla.
Samaan aikaan Oloiselan uskovat tutkivat Virtasen ohjeiden mukaan Uutta testamenttia, erityisesti Apostolien tekoja ja Paavalin kirjeitä (pastoraalikirjeet etunenässä). He alkoivat myös muitta mutkitta toteuttaa näitä UT:ssa mainittuja juttuja käytännössä; uudet uskovat kastettiin, rukoiltiin sairaiden puolesta ja tutkittiin Raamattua yhdessä. Oloiselan uskovat eivät kokeneet mitään sen suurempaa tarvetta liittyä perinteisiin, isoisiin seurakuntiin. He ymmärsivät UT:n pohjalta (ja tällä tavoin se Virtanenkin oli heitä opettanut), että tässä paikallisessa uskovien yhteydessä heillä oli seurakuntaa kerrakseen. Ja mikä ettei, kun kerran hengellinen vanhemmuus nousi esille, armolahjat toimivat ja evankeliumi levisi pikku hiljaa lähiympäristöön. Yhteiset kokoontumiset järjestettiin yleensä Tupaselan kotona, koska mies oli insinööri ja heillä oli iso talo. Joskus kokoonnuttiin myös kurdisyntyisen Sardarin luona, koska heidän kolmionsa olohuone ja makuuhuone voitiin kätevästi yhdistää paljeovella isommaksi tilaksi. Sardarin vaimo, Mumar teki sitä paitsi ihanaa kebabpiirakkaa, millä oli tärkeä osuus Oloiselan kotiseurakunnan elämässä ja kasvussa.
Muutama viikko Virtasen vierailusta, ja toisestakin sellaisesta, oli kulunut, kun keskustassa vihdoin herättiin. Keskustasta tuli silloin Oloiselaan muutamia johtavia veljiä, jotka opettivat, ettei homma toiminut oikein; heidän tuli järjestäytyä seurakunnaksi ollakseen oikeita uskovia. Se tarkoitti sitä, että heillä tuli olla kunnollinen, vuokrattu kokouhuoneisto, vaaleilla valittu vanhimmisto, järjestetty pyhäkoulutyö, vakavasti otettava lähetystyö jne. Oloiselan uskoville esitetty luettelo pelastuksen ehdoista ja oikeassa uskossa elämisestä oli masentavan pitkä. Monet työpaineiden jo valmiikksi uuvuttamat Oloiselan uskovat tunsivat tuskanhien nousevan otsalleen ajatellessaan kaikkea sitä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Sitä paitsi Mumar Sardarin herkullisen kebabpiirakan teko pitäisi nyt organisoida uudelleen. Keskustan ison seurakunnan suurtalouskeittiössä tämä voisi onnistua aiempaa laajemmassa mittakaavassa ja tehokkaammin...
Kysymys pelastumisesta ja uskossa olosta ei ollutkaan niin yksinkertainen juttu, kuin mitä Virtanen noissa ikimuistoisissa tupailloissa oli heidän eteensä maalannut. Siihenhän kuuluukin näemmä ihan uusia velvoitteita – muuten olisi uhkana hengellinen irtolaisuus” tai jopa ”jääminen seurakuntayhteyden ulkopuolelle tai sen ulkokehälle”. Keskustan vanhimpien äänenpäinot olivat tässä kohtaa vakavia. Uskossa oleminen ei enää näyttäytynytkään niin tuoreena ja elämän makuisena juttuna kuin vielä vähän aikaa sitten. Ilo alkoi hävitä monen elämästä. Joistain Oloiselan uskovista näytti jopa siltä, kuin Virtanenhan se vasta tässä harhaanjohtaja oli ollutkin!
Käytännössä heillä näytti olevan edessään kaksi vaihtoehtoa; joko liittyä johonkin jo olemassaolevaan, oikein järjestäytyneeseen seurakuntaan (esim. Kansallisiin Helatorstaiveljiin) tai sitten järjestäytyä itse joksikin jonkun seurakunnallisen nimen ja statuksen omaavaksi seurakunnaksi. Tämä tarkoittaisi ensin ns. ”yhteisön” statuksen omaamista KYTT:än (Keskustan Yhteistyötoimikunta, johon melkein kaikki keskustan seurakunnat ja kirkkokunnat kuuluivat) arvoasteikolla. Myöhemmin heidät ehkä korotettaisiin seurakunnallisen statuksen tasolle, jolloin he voisivat anoa pääsyä KYTT:än jäseniksi. Tämä luonnollisesti edellyttäisi useiden vuosien rauhanomaista ja vakaata seurakuntaelämää.
Joka tapauksessa kyse olisi pelin pelaamisesta isoisten ehdoilla. Hämmentyneet Oloiselan kotiuskovaiset kokoontuivat opettaja Kalliopohjan kotiin miettimään tilannetta. Pitkän keskustelun, jopa väittelynkin jälkeen Sardar räjäytti pankin toteamalla yksinkertaisesti, että ”eikö vain voi tutkia Jumalan Sana ja päättää mitä tehdä?” Tämä vaihtoehto tuli monille yllätyksenä, mutta se myös puhdisti ilmaa. Nyt oltiin palattu heidän raamatullisen uskonsa juurille. Tilanteen lieventämiseksi päätettiin kysyä vielä neuvoa myös Virtaselta itseltään, ennen kuin ryhdyttäisiin mihinkään.
----------
Sitten alkaa tämänkertaisen blogin interaktiivinen, vuorovaikutteinen osuus: Keksi itse jatkoa tarinalle; miten käy Oloiselan kotiseurakunnan tästä eteenpäin?
Oloiselan kristityt alkoivat pikku hiljaa herättää huomiota naapurustossaan. Heidät alettiin tunnistaa niiksi, jotka olivat paljon tekemisissä toistensa kanssa (ei vain sunnuntaina kirkonmenojen aikaan) ja jotka elivät aktiivisessa vuorovaikutuksessa (ilman käännytystaka-ajatusta)lähiön ihmisten kanssa. Myöskin hyvien tekojen harrastamista he harjoittivat päivittäin kokoamalla naapuruston lapsia peli-iltoihin ja iltapäiväkerhoihin, siivoamalla alueensa vanhusten asuntoja ja järjestelemällä saunailtoja.
ReplyDeleteOloiselan kristityt tutkivat yhdessä Kirjoituksia ja keskustelivat niistä (ilman sakastiin saarnansa jälkeen häviävää mustapukuista miestä), rukoilivat (jopa sairasten puolesta), nauttivat ehtoollista (ilman virkaan asetettuja kiireisiä pappismiehiä) ja auttoivat niitä, joilla oli taloudellisia vaikeuksia (jättämättä sosiaalivirastolle mahdollisuutta toimeentulotuenmyöntämiseen).
Oloiselan kristityiltä kyseltiin usein heidän uskonnollista identiteettiään. He sanoivat olevansa Oloiselan kodeissa, kerhotiloissa, ravintoloissa, uimahallilla ja koululla kokoontuva seurakunta. He eivät samaistuneet kirkkohistorian lastia mukanaan raahaaviin uskonnollisiin tunnustuskuntiin ja heidän byrokratisoituneisiin ja kankeisiin itse itseään säilyttäviin ja suojeleviin järjestelmiin...
Perästä kuuluu, sanoi pasuunansoittaja ja puhalsi soittimeensa. Pasuunan soidessa Oloiselasta hävisi paljon väkeä...Etsintäkuulutettuja ei etsitty kirkonkirjoista!!!
Iltana muutamana Oloiselan nuoret kristityt tutkivat Paavalin kirjettä galatialaisille paikallisessa nettikahvilassa. Heräsi kysymys: Jos Paavali kirjoittaisi vuonna 2007 kirjeen Lahdenpään kristityille, kenelle hän sen toimittaisi?
ReplyDeleteSeurasi mielenkiintoinen keskustelu...Todettiin, että avaraan rutherilaiseen kansankirkkoon kastettu postimies veisi Paavalin Lahdenpään kristityille osoittaman kirjeen paikalliseen kirkkoherranvirastoon. Sieltä se kulkeutuisi Rutherin nimeen vannoville kirkkoherroille. Rutherilaisten seurakuntien tiedotusvastaava julkaisisi Meidän Kirkko -lehdessä otteita kirjeestä nykyihmiselle soveltuvin osin.
Kopio kirjeestä toimitettaisiin pyynnöstä KYTT:aan kuuluville kansallisille helatorstaiveljille ja vapaille unionisteille, joiden kirkkoneuvostot käsittelisivät useissa istunnoissaan kirjeen harhaoppiseksi epäiltyä sisältöä.
Oloiselan nälkäiset kristityt saisivat kirjeen luettavakseen Virtasen kotisivuilta, jonne se ilmestyisi välittömästi sen jälkeen, kun tämä olisi ollut sähköpostilla yhteydessä Paavalin kirjuriin...
Oloiselan yhteisön lähiön tilanne oli huumaavimman ensirakkauden vaiheensa elänyt. Täysi-ikäiseksi kristityksi kasvamista seuraavat kuitenkin ilojen ja kasvun lisäksi myös kasvukivut. Kasvua edeltävät tarkka pitäytyminen Sanaan ja ojentautuminen sen mukaan mutta myös vääränlaisen mustavalkoajattelun häviäminen. En vain minä näkemykseni kanssa ole oikeassa, vaan voidaan sitä pastaa kierittää haarukassa näemmä vastapäiväänkin, vaikka se minun silmissäni näyttääkin oudolta. Kieritetään pasta sitten vasta- tai myötäpäivään (jälkimmäinen oikea vaihtoehto), molempien tapojen seurauksena haarukan suuhun työntäminen ja ravituksi tuleminen on mahdollista.
ReplyDeleteEdellä mainitun esimerkin jälkeen voimme ymmärtää, ettei kumpikaan ratkaisu itsessään ole ainoa oikea vaihtoehto. Puhutaan siis järjestäytymiskysymyksestä. Hyviä esimerkkejä on tarjolla molemmista vaihtoehdoista. Muuan valtio kaukana Oloiselta, Giina, pitää sisällään hienoja kotiseurakuntaverkkoja. Salamyhkäinen kodeissa kokoontuminen voisi olla Giinassakin julkisempaa, jos uskontoa saisi tunnnustaa ja harjoittaa avoimesti.
Käsitykseni mukaan Oloiselan poppoolla on vilpitön halu mennä eteenpäin. Kotiseurakuntaistumisella(?) on kuitenkin seinän takana väijymässä lahkolaistumisen pelko. Tästäkin tapauksesta on olemassa havainnollistavia esimerkkejä. Eteenpäin menemisen halua seuraa todennäköisesti kasvu. Kasvun seurauksena taas joudutaan miettimään uusia kysymyksiä, kuten kuka mahtuu mukaan 25 neliön olohuoneeseemme ja ketkä jäävät ilman Mumar Sardarin kebabpiirakkaa.
Uusi yhteisö voi olla hyvä vaihtoehto, joskaan ei aina. Kaikkea ei tietenkään tarvitse niellä (vrt. muuan suuri kirkko lähellä Suomea) mutta virheetöntä seurakuntayhteisöä ei löydy sen enemmpää Lahdenpäästä kuin Oloiselaltakaan. Siksi uuden tekeminen vanhan mutta vaillinaisen rinnalle ei ehkä ole järkevää. Voisivatko oloiselalaiset kenties lähteä mukaan elävöittämään Lahdenpään toimintaa, jos ei muuten, niin vaikka kristittyjen keskinäisen rakkauden nimissä? Voisiko esimerkiksi Virtanen olla sillanrakentajana ja kynnyksenmadaltajana näiden kahden blokin välillä samalla ennakkoluuloja hälventäen?
Virtasen vierailut toistuivat Oloiselassa tuon tuostakin. Hänen havaittuaan Oloiselaisten kirjavassa joukossa joitakin erityisen vastuun tuntoisia vilpittömiä veljiä, jotka ahkeroivat kaikenaikaa sanan tutkimisessa muulloinkin, kuin kokoontumispäivinä. Hän otti eräässä puheessaan esille oman roolinsa tämän "kotiseurakunnan" tulevaisuutta ajatellen. Hän oli tehnyt sellaisen huomion, että Oloisilla oltiin aika-ajoin takerruttu häneen tarpeettoman kiinteästi. Virtanen sanoi, ettei ole oikein, että uskovaiset sitoutuvat ja leimautuvat opettajiinsa ja nostavat opettajansa jalustalle, muiden yläpuolelle,joskus jopa kaiken arvostelun ulkopuolelle, vaan ainoa oikea terve sitoutuminen Jumalanlapsilla on sellainen, joka kohdistuu uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen Kristukseen, häneen pitäkää silmänne kaiken aikaa luotuina, eikä keneenkään ihmiseen. Me olemme kyllä veljiä ja sisaria keskenämme, mutta kukaan meistä ei saa olla ylitse muiden.
ReplyDeleteVirtasen tiedossa oli lukuisa joukko muitakin vastaavanlaisia kodeissa kokoontuvia paikallisseurakuntia, jotkut jo huomattavasti vanhempia, kuin Oloisten porukka. Hän puhui sellaisesta mahdollisuudesta, että ainakin osa voisivat vierailla näissä muissa ryhmissä saadakseen käytännön esimerkkejä siitä, miten Pyhien yhteys voi toimia rakentavalla tavalla. Samoin hän nosti esille ajatuksen, että jotkut näistä "koriseurakunnista" voisivat järjestää sillointällöin yhteisiä suurempia kokoontumisia eripaikkakunnilla ja niihin kutsuttaisiin myös sellaisia kirkkokuntiin kuuluvia joihin on muutenkin olemassa veljelliset suhteet. Meidän ei pidä tunnustaa raja-aitoja koska meillä itsellämmekään ei sellaisia ole, hän vakuutti.
Kokous eteni tästä vapaan keskustelun muodossa lupsakoiden sutkautusten siivittämänä, hymyn kare ja jopa naurun hyrskähdyksetkin kumpusivat toisinaan esille vapautuneessa ilmapiirissä.
Täydellinen hiljaisuus, tosin vain hetkellisesti laskeuti huoneeseen kun keittiön ovi avattiin ja sieltä tulvahti Mumar Sardarin kebabpiirakoiden muheva tuoksu.