Thursday, November 16, 2006

HALLOWEEN - "All-hallow-eve"


”Amerikkalaistyylistä kurpitsajuhlaa perheessä ei vietetä. Anne ei voi sietää meilläkin yhä näkyvämmin rantautunutta Halloween-juhlaa haamuineen ja luurankoineen.

- Se on ihan kauhea. Inhoan ja vihaan sitä. Amerikassa se on suorastaan jo irvokas juhla. Siinä ei ole mitään hauskaa, ja lapset oikeasti pelkäävät sitä. Siitähän voi jäädä sieluun syviä haavoja myöhemmällekin iälle. Se on vääränlaista kuoleman esille tuomista. Eikä se kuulu meidän kulttuuriimme ollenkaan. ”


Näin uutisoitiin pyhäinpäivän Ilta-Sanomissa Anne Pohtamon haastattelua. Anne Pohtamolle voi vain nostaa hattua harvinaisen suorasta viestistä, mitä tulee Halloweenin todelliseen luonteeseen. Tällaista rohkeaa julkista poliittista epäkorrektiutta tapaa näinä pimeinä jälkikristillisenä aikana niin harvoin. Se vaatii rohkeutta ja luonnetta, koska siinä asetutaan vastakkain melkein ainoan postmodernin yhteiskunnan pyhän totuuden eli yleisen mielipiteen kanssa.


Mutta mistä halloweenissä oikein on kysymys? Halloweenhan on lähtöisin muinaisesta kelttiläisestä maailmasta (esim. Irlanti, Wales, Skotlanti, Britannia ja Bretagne). Tuossa muinaisessa kulttuurissa syksyllä vietettyyn uuden vuoden Samhain-juhlaan kuului uskomus, että juuri tuolloin kuolleitten maailma olisi kaikkein lähimpänä meidän elävien maailmaa. Samhainin aikaan uskottiin aaveitten ja kummitusten voivan ilmestyä ja vaikuttaa ihmisten elämään. Tuolloin näet kuluneen vuoden aikana kuolleiden ihmisten sielut matkasivat kuolleiden maailmaan. Silloin ihmiset uhrasivat yhdessä ruokaa ja eläimiä sekä sytyttivät suuria tulia kunnioittaakseen ja auttaakseen kuolleiden matkantekoa kuolleiden asuinsijoille.


Okei, let´s face it; halloween on luonteeltaan puhtaasti pakanallinen juttu. Se on noitien, kummitusten ja aaveitten juhla, jota vietetään meidän kalenterimme mukaan lokakuun viimeisenä päivänä. Ehkä juuri tämän tähden siihen on meidänkin luterilaisessa kulttuurissamme liitetty pyhäin(miesten)päivä eli eräänlainen kuolleitten muistamisjuhla sekin. Nimihän on lyhenne englannin sanoista "All-hallow-eve" eli pyhäinpäivän aatto.


Moni trendikäs uuspakana onkin syyttänyt (pian jo edesmennyttä) kristillistä yhtenäiskulttuuriamme ja valtiokirkkoa muinaisten pakanallisten juhlien ryöstämisestä ja kristillistämisestä. Eikä siinä mitään, tottahan tämä on; jo vanhastaan katolisen kirkon lähetystyöhön on kuulunut eräänlainen ”korvausteologia” sillä tavoin, että tilalle tuleva (nimi)kristillinen kulttuuri vain ottaa aiemman pakanallisen kulttuurin juhlat, tavat, palvontapaikat jne. ja ”kristillistää” ne. Eri asia kokonaan on se, onko tuolloin tapahtunut mitään todellista hengellistä muutosta – uudestisyntymisestä puhumattakaan. Todennäköisesti ei, eikä se kai liene ollut tavoitteenakaan.


Kun elämme nykyisen kaltaisen valtaisan kulttuurisen murroksen keskellä, ajatus asioiden uudelleen määrittelystä on usein kielen päällä. On aika siirtyä uuteen paradigmaan, kun vanha on kaluttu loppuun. Jumala on uutta luova Jumala, eikä Hänessä ole havaittavissa minkäänlaista neuvottomuutta, eikä toimettomuutta myöhäismodernin auringonlaskun viime säteiden hiipuessa pakanallistuvan Euroopan taivaanrannassa. Hänen Pyhä Henkensä kykenee kyllä etsimään oikeanlaisen vanhurskaan ilmenemismuodon minkä kulttuurin keskellä hyvänsä. Ja kaiken lisäksi Hän osaa ja haluaa opastaa meitäkin tässä paradigman muutoksessa.


Mutta mitä me voimme tehdä? Voimmeko esimerkiksi viettää joulua turvallisin mielin ja hyvällä omalla tunnolla? Jouluhan on tänä päivänä maan osamme kaupallisuuden huipentuma, jolloin ”laps´hankeen hukkuu, unhottuu”, lauluntekijää lainaten. Puhumattakaan kaikesta muusta hämärästä jouluun ja sen syntyhistoriaan liittyvästä (vrt. esim. joulukuusi, joulupukki jne.).


Tässä kohtaa meidän on ehkä hyvä muistaa Paavalin sana Kolossan kristityille; ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta” (Kol. 2:16). Juhlat sinänsä voivat siis olla ok tai ainakin neutraaleja ja kristillisessä totuusjulistuksessamme voimme käyttää niitä hyväksemme ponnahduslautana ja kontaktipintana. Eikä sovi myöskään unohtaa Nehemian kehotusta israelilaisille; ”Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne” (Neh. 8:10). Joulupukin unohtamisesta sinua ei syyllistä kukaan muu kuin maallistuva yleinen mielipide, mutta siitä ei kannata välittää.


Mitä sitten tulee itse halloweeniin, niin itse olen useana vuonna niin pyhäinpäivän kuin vapunkin (toisen merkittävän pakanallisen juhlan) aikaan kokoontunut eri piireistä olevien uskovien kanssa yhdessä rukoilemaan oman kotikaupunkini ja synnyinmaani puolesta – en pelosta käsin, vaan julistaakseni Kristuksen voittoa. Lisäksi tätä käytäntöä voi perustella ihan yksinkertaisella käytännön jutulla; tuolloinhan erilaiset uuspakanalliset ja satanistiset piirit mielellään järjestävät erilaisia omia pikku happeningejään. Miksi eivät siis kristityt yhdessä kokoontuisi rukoilemaan oman kotipaikkakuntansa puolesta? Siihenhän meidät on kutsuttukin paikallistason Kristuksen ruumiin jäseninä; harrastamaan oman kotikaupunkimme parasta ja rukoilemaan sen puolesta Herraa.

No comments:

Post a Comment