Isän rakkaus

Heti aluksi minun on tehtävä tunnustus. Kun olen vuosien mittaan kuunnellut puheita Jumalan rakkaudesta ja Isän sydämestä meitä ihmisiä - minuakin! - kohtaan, minut on aina välillä vallannut sellainen vähän tympääntynyt epäusko; "Onkohan tämä nyt ihan tarpeellista? Onkohan se asia nyt todella näin...?" Tarkoitan näitä puheita siitä, miten me olemme Jumalan silmissä kallisarvoisia kuin jalokivet, miten Hän on suorastaan hullaantunut meihin ja miten Hänen Isän sydämensä aivan kuin sulaa kun Hän katsoo meitä jne.

Suokaa minulle anteeksi tämä epäuskoni. Minut on kasvatettu vakavan viidesläisen luterilaisuuden hengessä, jossa "rakkaus on väkevä kuin kuolema" ja jossa Jumalan rakkaus merkitsi Jeesukselle rakkautta kuolemaan asti. Mutta ennen kaikkea minut oli kasvatettu siihen uskoon, että uskossa on kyse loppupelissä jossain minun ulkopuolellani tapahtuvasta oikeustoimesta (so. forenssinen vanhurskauttaminen), jonka päätös rapsahtaa jossain vaiheessa hengellisen elämäni postiluukusta saattaen minulle tiedoksi sen, että Kristuksen lahjavanhurskaus luetaan minun hyväkseni. Tunteilulle ei liiemmälti ollut tilaa tässä nuoruuteni hurskaassa kasvuympäristössä.

Ymmärrän hyvin myös sen, minkälaisia vaaroja saattaa piillä liiallisessa antropomorfismissa, jossa Jumalaa kuvataan inhimillisin keinoin. Mutta kun lukee Vanhaa testamenttia (ja kun otetaan todesta sen jumalallinen ilmoitusluonne) niin näyttää siltä, kuin Hän itse tietoisesti antautuukin juuri tuolle antropomorfismin "vaaralle" alttiiksi. Esimerkiksi profeettakirjoja lukiessa ei voi olla törmäämättä teksteihin, joissa kerrotaan, miten Hän esimerkiksi "iloitsee sinusta suuresti, tyynnyttää sinut rakkaudessaan, riemuiten sinusta riemuitsee" (Sef. 3:17, Raamattu kansalle-käännös).

Muistan viikonloppuna seuranneeni ihastuneena, iloisena ja ylpeänä oman ensimmäisen lapsenlapseni edesottamuksia pitkällä kävelylenkillä luonnossa. Miten hauska, lahjakas ja hurmaava tuo kaksivuotias onkaan! Sydämeni tuntui kirjaimellisesti sulavan seuratessani hänen touhuiluaan. Myöhemmin mieleeni tulivat Paavalin sanat Efesolaiskirjeestä, miten hän notkistaa polvensa Isän edessä, josta kaikki isyys taivaissa ja maan päällä saa nimensä (Ef. 3:14). Mieleeni tuli yhtäkkiä ajatus siitä, että mitäpä jos nämä minun isoisän tunteeni ovatkin vain heijastusta siitä, millainen Jumala Itsessään on. Hänhän ilmoittaa itsensä ennen kaikkea Isänä ja on Isä kaikessa mitä Hän tekee.

No, ei hassumpi osa heijastaa Jumalan Isän sydäntä näin ulospäin omalla kohdallaan. Eikä yhtään hassumpi ajatus ajatella, että minullakin on lupa olla Isän Jumalan samanlaisen rakkauden kohteena.

Se ratkaiseva ero

Törmäämme usein sellaisiin termeihin kuin hengellisyys, uskonnollisuus ja uskonto. Yleisessä keskustelussa ja kirjoittelussa nämä termit saatetaan ymmärtää merkitsemään samaa asiaa, esimerkiksi ihmisen uskonnollisuutta tässä ajassa tai hengellisyyden harrastamista yleensä. Haluan kuitenkin tehdä selvän eron termien uskonnollisuus ja usko välillä. Ajattelen uskonnollisuuden olevan jokaiselle ihmiselle synnynnäisesti luontaista, vaikka sen käytännölliset ilmenemismuodot vaihtelevat. Uskolla taas ymmärrän Raamatun ilmoittamaan Jumalaan sitoutumista ja Jeesuksen sovitustyön omistamista omalle kohdalleen. Näiden kahden asian välillä vallitsee tosiasiallisesti suuri ja ratkaiseva ero, mikä käy ilmi niin yksilön kuin yhteisönkin elämässä.

-------

Luukkaan evankeliumin 7. luvussa kerrotaan tilanteesta, jossa Jeesus on kutsuttu syömään fariseuksen kotiin. Kyseessä on siis vierailu hyvin uskonnollisessa kodissa, jonka isäntä on tunnettu vakavasta tämän suuntaisesta harrastuneisuudesta. Kertomuksesta käy kuitenkin ilmi, että Jeesusta ei kutsuttuna vieraana oltu kunnioitettu ja vastaanotettu asiaan kuuluvalla tavalla. Jeesus huomautti tästä viittaamalla siihen, ettei hänen päätään oltu tuon ajan yleisen hyvän tavan mukaan voideltu öljyllä, eikä hänen jalkojaan oltu lainkaan pesty talon palvelusväen toimesta pölyisen matkanteon jäljiltä.

Paikalle oli jostain syystä kuitenkin päässyt nainen, joka oli tunnettu omassa lähiyhteisössään huonosta ja moraalisesti vähintäänkin kyseenalaisesta elämäntavasta. Tämä nainen alkaa Jeesuksen läsnä ollessa käyttäytymään poikkeuksellisen intiimillä ja hämmentävällä tavalla. Hän kastelee Jeesuksen jalat itkemällä hänen jalkopäässään, kuivaa ne pitkillä hiuksillaan ja tämän jälkeen voitelee ne hyvin kalliilla tuoksuvalla öljyllä. Nainen ei pelkää tunnustautua Jeesuksen rakkautta ja hyväksyntää tarvitsevaksi ihmiseksi, vaan hän jopa suutelee Jeesuksen jalkoja.

Talon isännän, tuntemattomaksi jäävän fariseuksen motiivit kutsua Jeesus kotiinsa aterioimaan jäävät meille tuntemattomiksi. Syntisestä elämästään tunnetun naisen motiivit sen sijaan ovat selvät. Hän on sisäisesti rikki, haavoitettu ja vammautunut ja hän tiedostaa tarvitsevansa muutosta elämäänsä. Hänellä ei ole mitään muuta apua näköpiirissään kuin Jeesus.

-------

Olin viime lauantaina ylistystapahtumassa, jossa kuulin tätä tilannetta verrattavan Jeesuksen morsiusseurakunnan suhteeseen Herraansa. Niin kuin syntinen nainen, niin Hänen omansakin, "...niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin..." Sama, minkä luemme Luukkaalla tapahtuvan yksilöiden tasolla on totta myös laajemmalla yhteisöllisellä tasolla. Mikä ero on Kristuksen seurakunnalla ja uskonnollisella järjestelmällä (joka kyllä voi kantaa Hänen nimeään)?

Luukkaan kertomuksen luettuani mietin, mikä oli ero syntisen naisen ja tunnustetun fariseuksen välillä? (Meidän on ymmärrettävä tuon ajan historiallista taustaa vasten, että sanalla "fariseus" ei ollut Jeesuksen aikana samanlaista huonoa kaikua kuin nykyään. Tuon ajan fariseukset olivat kunnioitettuja ja arvostettuja ihmisiä omassa yhteisössään.)

Sanalla sanoen: mikä on aidon uskon ja ihmisvetoisen uskonnollisuuden välinen ero? Se ero nimittäin näyttää olevan laatuaan ratkaiseva. Mikä ero on sisäisen, suorastaan intiimin ja henkilökohtaisen suhteen ja ulkokohtaiseen moitteettomuuteen tähtäävän uskonnollisuuden välillä? Ratkaiseva ero Jeesuksen tunnistamisen ja (itseni ulkopuolella oletetusti olevan) ulkonaisen uskonnollisen epäpuhtauden tunnistamisen välillä.

Ratkaiseva ero tulee esille siinä, kumpi saa kuulla Jeesuksen sanovan: "Sinun uskosi on sinut pelastanut. Mene rauhaan."

Se on ensin sinua itseäsi varten!

Lueskelin äsken sattuneesta syystä neljää rukouskirjettäni, jotka kirjoitin reilut kaksi vuotta sitten ollessani Flagship-kurssilla Ellel Grangessa, Lancasterissa, Luoteis-Englannissa. Olin mennyt sinne saadakseni itselleni uusia valmiuksia omaan palvelustyöhöni. Tämä ikään kuin "ammatillinen" orientaatio tuli selvästi esille ensimmäisessä rukouskirjeessä, jossa liput liehuen oltiin purjehtimassa kohti uusia löytöjä.

Aina silloin tällöin törmään miehiin ja naisiin, nuoriin ja vanhoihin, useimmiten parhaassa työiässä oleviin Herran sotureihin. Heille on aika usein samanlainen tiedonjano, kuin minullakin oli, mikä sinänsä on hyvä asia. (Toinen vaihtoehto on se, että he kuvittelevat jo osaavansa kaiken. Sellaisiinkin valitettavasti törmää joskus.) Joka tapauksessa heillä on samanlainen vilpitön "ammatillinen" kiinnostus eri asioita kohtaan, rukouspalvelu, vapauttaminen parantuminen niin fyysisesti kuin sisäisestikin jne. Halutaan kiihkeästi saada lisää täydennystä omaan hengellisen työn työkalupakkiin, jotta maailma pelastuisi.

Seuraavaksi kirjoittamissani rukouskirjeissä sekä tahti että sävy muuttuu. Tajuan olevani uudessa, odottamattomassa tilanteessa. Olen itse asiassa kävellyt suoraan ansaan. Muistan, miten pari ensimmäistä viikkoa meni hyvin, mutta sen jälkeen huomasin marssineeni suoraan väijytykseen, jossa minua toisaalla uhkasivat oman menneisyyteni haamut ja toisaalla tuntemattomat tulevaisuuden haasteet. Tunsin Herran tutkivan minua tarkasti niin, että jouduin pakostakin vastatusten omien traumojeni ja kolhujeni, jopa vammautumieni kanssa. Silloin aloin tajuta tuon paljon puhutun "sipulin kuorimisen" merkityksen käytännössä.

Jos kuvittelet hankkivasi noin vain ikään kuin "lisenssillä" hengellisiä tietoja ja taitoja edellä mainittuihin uskonelämän alueisiin liittyen, niin erehdyt - kahdellakin tavalla. Ensinnäkin et voi koskaan ulkoistaa mitään niistä, vaan Herran Itsensä on käytävä sinun lävitsesi niin, että nämä asiat tulevat lihaksi sinussa. Toiseksi ne ovat olemassa ensi sijaisesti juuri sinua itseäsi varten. Pääpaino on siinä, mitä Herra saa tehdä sinussa, ei siinä, mitä sinä kuvittelet voivasi tehdä muiden auttamiseksi. Tämä on marssijärjestys Jumalan armeijassa; ensin minussa, sitten minun kauttani muille.

Viimeisimmässä rukouskirjeessäni totean sitten lyhyesti, että mikäli joku nyt kysyisi minulta, mitä opin tuon yhdeksän viikon Flagshipin aikana, kehottaisin häntä tulemaan kysymään uudelleen parin kolmen kuukauden kuluttua. Olin tuossa vaiheessa "kuula hukassa", "muroina", "vaiheessa", what ever...

Nyt reilun kahden vuoden kuluttua huomaan monien asioiden muuttuneen ratkaisevalla tavalla elämässäni. Tähän liittyy tietenkin moni muukin asia nykyisessä elämäntilanteessani, kuten teologian opintojen päättyminen, pian koittava eläköityminen, isoisäksi tuleminen jne. Kuitenkin nyt, jo päälle kuusikymppisenä tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni olevani todella sinut oman kutsumukseni, armolahjani ja palvelutyöni kanssa. Kokemukseni on, ettei minulla ole näissä asioissa enää mitään epäselvää. Olen pikku hiljaa, Jumalan armosta kypsynyt siihen vaiheeseen, ettei minun tarvitse enää millään tavoin päteä mihinkään suuntaan, eikä todistaa mitään kenellekään - kaikkein vähiten itselleni. Tämä kaikki sanottuna ilman minkäänlaista ylpeyttä.

Kaiken tämän sanon siis vain ja ainoastaan Jumalan kunniaksi. Neuvoni sinulle on, että kannattaa antautua Hänen työnsä kohteeksi, se on armoa. Rohkaisen sinua siihen, sillä silloin olet kokonaan Hänen varassaan, eikä Hän petä koskaan. Hän takuuvarmasti vie oman työnsä päätökseen asti. Mutta yhtä lailla neuvon sinua, ettei koskaan kannata hairahtua luulemaan, että minä itsessäni voisin saada aikaan jotain todellista ilman, että laitan itseni kokonaan likoon.

Ilmestyskirjan aloitus ja ensimmäinen luku

(Tämä blogiteksti on tarkoitettu avoimen raamiksen osanottajille ja liittyy edelliseen kokoontumiseemme. Tämän tähden en välttämättä julkaise tähän liittyviä kommentteja lainkaan, etenkään jos ne tulevat anonyymeinä. Aiheeseen liittyvä keskustelu käydään varsinaisesti seuraavassa kokoontumisessamme. Mikäli kuitenkin haluat lähettää jonkinlaisen viestin, niin liitä mukaan sähköpostisoitteesi.)




Ilmestyskirja


Kirjoittaja todennäköisesti apostoli Johannes, jonka kirjeen alkuperäiset vastaanottajat, Aasian seitsemän seurakunnan jäsenet tunsivat hyvin. Kirje on kirjoitettu myös kaikille muillekin kristityille eri puolilla maailmaa ja sen tarkoituksena on varoittaa ja rohkaista meitä.

Kirjoitettu Patmoksen saarella Aegean merellä n. v. 95. Taustalla ovat monien tutkijoiden mukaan keisari Domitianuksen alulle panemat vainot. Tässä ilmestyksessä Jumala paljasti Johannekselle, mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, miten kansat tuomittaisiin ja miten pahan valta kukistettaisiin lopullisesti.


Ilmestyskirja kuuluu Raamatun apokalyptisiin kirjoihin, joita ovat myös Danielin kirja sekä Sakarjan kirja ja osa Hesekielin kirjaa (luvut 40-48). Ilmestyskirjan läheinen suhde Danielin kirjaan käy mielenkiintoisella tavalla ilmi esimerkiksi seuraavista kohdista:

Daniel                                                                            Ilmestyskirja

Dan. 7:13-14                                                                  Ilm. 5:6

Dan. 8:26, 12:4, 8-9                                                       Ilm. 5:1-7

Apokalyptiikka on juutalainen kirjallisuudenlaji, jossa kuvataan Jumalan ilmoittamia salattuja asioita maailmanajan viimeisistä tapahtumista. Ilmestyskirja sisältää runsaasti vertauskuvia, joiden avulla kuvataan pahan vallan murskaamista ja Jumalan lopullista voittoa. Tarkoituksena on tuoda toivoa vapautuksesta vainotuille kristityille. Tapahtumien eteneminen ei tällöin ole välttämättä ajallisesti kronologinen, vaan ennemmin kirjallisuudenlajin edellyttämän syklisen rakenteen mukainen.




Ilmestyskirjan sisäinen rakenne Antti Laaton mukaan


Esipuhe 1:1-20

A.    Herran sana kirkon tilasta

1.      sykli: 7 kirjettä Vähä-Aasian seurakunnille 2:1-3:22

B.     Herran sana, mitä tulevaisuudessa tapahtuu

Johdanto: 4:1-5:14

2.      sykli: 7 sinettiä 6:1-8:1

3.      sykli: 7 pasuunaa 8:2-11:14

4.      sykli: lohikäärme ja pedot 12:1-14:20

5.      sykli: 7 vihan maljaa 15:1-16:21

6.      sykli: Babylonin ja pedon kukistuminen 17:1-19:21

7.      sykli: viimeinen tuomio ja taivaallinen Jerusalem 20:1-22:5

Päätös 22:6 21





Ilmestyskirjan tulkintoja


Vuosisatojen aikana esiintyneet Ilmestyskirjan tulkintatavat voidaan jakaa neljään pääryhmään. Vaikka kaikilla niillä on ollut laajaa kannatusta, mikään ei ole osoittautunut ainoaksi oikeaksi tavaksi tulkita teosta. Kutakin näkemystä kannattaa arvioida pohtimalla, viekö se lähemmäksi Kristusta ja auttaako se seuraamaan Häntä paremmin. 

Preteristinen eli aikaan sidottu näkemys

Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan rohkaistakseen aikansa kristittyjä, jotka kärsivät vainoista Rooman valtakunnassa.

Futuristinen eli lopun aikaa kuvaa näkemys

Kolmen ensimmäisen luvun jälkeen Johannes kuvaa aikojen lopussa koittavia tapahtumia.

Historiallinen eli historian tapahtumien etenemistä kuvaava näkemys

Johanneksen ilmestys kuvaa maailmanajan tapahtumia Johanneksen ajasta aina Kristuksen toiseen tulemukseen saakka.

Idealistinen eli vertauskuvia käyttävä näkemys

Ilmestyskirja kertoo kuvakielellä hyvän ja pahan jatkuvasta taistelusta. Se ei viittaa tiettyihin historian tapahtumiin, vaan sitä voi soveltaa mihin tahansa historian ajanjaksoon.

(Lähde: Sana elämään-kommentaariraamattu sekä Jauhiainen Marko, Aika on nyt – Opas Ilmestyskirjan lukemiseen.)




Seuraavalla kerralla:


Lyhyen kertauksen jälkeen käymme läpi seurakuntakirjeet luvuissa 2-3. Jatkossa tutkimme Ilmestyskirjaa tiettyjen teemojen tai näkökulmien kautta, emmekä niinkään käy läpi luku luvulta. 

Tällaisia näkökulmia ovat:

·         Jeesus Kristus Ilmestyskirjan päähenkilönä

·         Miten maailmanhistoriassa vaikuttavien voimien polarisoituminen kehittyy ja saavuttaa                      huipennuksensa Ilmestyskirjassa?

·         Mikä on Kristuksen uskollisen seurakunnan osa Ilmestyskirjan mukaan?

·         Esille tulivat myös kysymykset, kuten miten ympäristökysymykset, kansakunnat ja antikristillisyys    näkyvät Ilmestyskirjassa?