Olen viime aikoina miettinyt paljon Jumalan valtakunnan kulttuuria. Millaista se on luonteeltaan ja miten se ilmenee käytännössä? Kun puhun tästä, tarkoitanko sillä amerikkalaista kristillistä genreä, suomalaista uskonnollisuutta tai yleensä länsimaista evankelikaalia valtavirtaa? Voi olla, että ainakin niissä piireissä, joissa itse liikun, se näyttäytyy pääasiassa viime mainitun kaltaisena. Se voi näyttää mainstreamilta, mutta tosiasia kuitenkin on, että kristinusko menee eteenpäin voimalla jossain aivan muualla kuin perinteisesti kristityissä länsimaissa. Hyvä kysymys onkin, mitä opittavaa meillä voisi olla vaikkapa aasialaisten kristittyjen kulttuurista? Länsimaisen kristillisyyden kulttuuri-imperialismin aika taitaa olla auttamattomasti ohi. Vai onko?
Samaan aikaan on mielenkiintoista huomata, miten jokaisen etnisen ryhmän ja jokaisen olemassa olevan kulttuurin keskellä Pyhä Henki voi ottaa oman kaltaisena muodon ja kykenee kommunikoimaan evankeliumin ymmärrettävällä tavalla sen piirissä eläville ihmisille. Kyse voi olla kielestä ja kulttuurista etnisin perustein tai sitten jonkin alakulttuurisen tyylin sisällä elävistä ihmisistä. Meille ihmisille sekä oman postmodernin aikamme kulttuurinen pirstoutuneisuus että globalisaation kiihtyminen voi asettaa haasteita, mutta ei Jumalalle itselleen, joka on kaiken Luoja.
Mutta on niin helppoa miettiä asioita tällaisella laajemmalla ja jopa korkeammalla tasolla, kuin puhua siitä, mitä Jumala tekee juuri minun sydämessäni.
-------
Olen viimeiset viikot elänyt tiiviissä kristillisessä yhteydessä, jossa ajatus Kristuksen ruumiin jäsenyydestä on saanut uudenlaista syvyyttä. On mielenkiintoista huomata, miten Paavali ilmestys seurakunnasta Kristuksen ruumiina saa hänen teksteissään uusia sävyjä ajan kuluessa. 1.Kor. 12. luvussa hän puhuu meistä uskovina Kristuksen ruumiin jäseninä. Room. 12. luvussa hän sitten syventää tätä näkyään toteamalla, että olemme jokainen myös toinen toistemme jäseniä.
On hienoa ja tavallaan helppoa olla Kristuksen ruumiin jäsen, mutta entä jos pitääkin olla jäsenenä, jollekin sellaiselle ihmiselle, joka on joskus vähän vaikea? Ruumiin jäsenenä oleminen voi tarkoittaa jonkun kohdalla auttavan käden antamista, kuuntelemista tai rohkaisua. Tällaista on elämä seurakunnassa, joka on enemmän kuin vain käydä jossain tilaisuuksissa. Seurakunnassa on kysymys opettelemisesta elämään saman ruumiin jäseninä. Kyse on elävästä organismista, ei organisaation mekaanisena osana toimimisesta.
Kuitenkin tällainenkin teologinen pohdinta on niin helppoa verrattuna siihen, että jaamme elämme syviä asioita toistemme kanssa.
-------
Olen viime aikoina kuunnellut usein kanadalaisen Daniel Lanoisin laulua The Maker, jossa hän kuvaa ihmisen kokemusta Jumalan etsinnästä. Laulun alussa on kuvattu tilanne, jossa ihminen kokee olevansa muukalainen ja vieras Luojansa silmissä. Hän kertoo seisovansa kädet levällään, kieroutuneen mielensä ajamana, eikä kykene näkemään eteensä silmissään olevan sumun takia, eikä tuntemaan mitään elämässään olevan pelon takia. Hänen ruumiinsakin tuntuu hänestä itsestään koukistuneelta ja murtuneelta. Sitten hän näkee jostain kauempaa hän näkee lähestyvän valon ja Johannes Kastajan, joka kävelee häntä kohti Luojan kanssa. Laulun lopulla hän kokee, ettei hän enää olekaan muukalainen tai vieras Luojansa käsissä.
Laulu on tullut minulle, parin muun laulun ohella, hyvin rakkaaksi näinä viikkoina. Siinä on hyvin puettu sanoiksi ihmisen uskonnollinen etsintä. On kuitenkin helpompaa lainata toisten tekstejä, (vaikka ne tuntuisivat kuinka omakohtaisilta), kuin itse jakaa omaa elämäänsä muiden kanssa.
----
Ihmisen on hyvä ymmärtää oman käyttäytymisensä syitä. Syyt, miksi hän joissain sosiaalisissa tilanteissa käyttäytyy tavalla, jota hän ei itsekään ymmärrä tai tunnista omakseen, johtuvat usein hänen sisällään olevasta rikkinäisyydestä ja haavoittumisista. Nämä taas saattavat johtua lapsuuden ja nuoruuden hylätyksi tulemisen tai muista yhtä traumaattisista kokemuksista. Seurauksena on vaikeuksia tavoittaa omia tunteitaan ja kykenemättömyyttä ilmaista niitä muille aidosti.
Kuitenkaan Jumala ei ole luonut ketään tällaiseksi, vaan se Jumalan kuva, mikä meissä on, on tarkoitettu olemaan aivan toisenlainen; avoin, välittävä, lämmin ja rakastava. Ihmiselle on muodostunut kokemustensa perusteella vääristynyt kuva Jumalasta, minkä seurauksena hänellä on vääristynyt kuva myös itsestään ihmisenä. Tässä vaiheessa voi jo alkaa näyttämään siltä, että nyt ollaan lähdetty matkan toiselle taipaleelle, jossa opetellaan elämään vahvoina uskossa. Tällaiseen prosessiin tarvitaan oman elämänsä sipulin kuorimista.
----
"Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa sanottavana." (Tiit. 2:7-8, 15)
Tuntuu siltä, kuin viime aikoina olisi ollut sisäinen kehotus lukea pastoraalikirjeitä ikään kuin ne olisivat kirjoitetut henkilökohtaisesti juuri minulle. Niissä puhutaan Pyhän Hengen kurinalaisuudessa ja johdossa päivittäin ja hetkittäin elämisestä, jota luulen meidän itse kunkin olevan hyvä opetella elämään todeksi. Meidän tehtävämme on seurata Jumalan tahtoa ja Pyhän Hengen johdatusta. Jos tämän jälkeen on olemassa jotain toivomuksia, odotuksia, pyyntöjä ja tarpeita, ne on hyvä jättää Hänen toimitettavikseen, Hänen ajallaan ja tavallaan. Anteeksianto niin muille kuin itselle on eräs tärkeimmistä avaimista elämämme solmuihin.