Thursday, October 29, 2009

Ajopuuteoriako?

Heh heh, olen saanut ansiotonta arvonnousua. Minua nimitettiin tuossa muutama päivä sitten sapekkaassa (ja tietenkin anonyymissä) blogipalautteessa "joksikin kirkkokuntien ulkopuolelle ajautuneeksi Koivistoksi". Tämä herätti minussa vähän ajatuksia, joista seuraavassa lyhyesti.

Ensin pieni korjaus ko. nimimerkki "BrainStorm667":n sanavalintaan. En ole ajautunut mihinkään ulkopuolelle. Olen Kristuksen ruumiin jäsen, joka kokee tehneensä tiettyjä valintoja sen Hengen johdatuksessa, joka meissä asuu ja joka Jumalan lapsia johdattaa. Joku toinen - esim. vaikkapa em. nimimerkkimme takana oleva henkilö - kokee tehneensä saman Hengen vaikutuksesta tyystin toisenlaisia ratkaisuja. Kaikki me tulemme kerran lähitulevaisuudessa seisomaan Kristuksen bema-istuimen edessä, jossa nämä valintamme punnitaan ja arvioidaan.

Mutta ajautunut mihinkään en ole. Kyse on ollut tietoisesta ratkaisusta, jota en ole katunut. En sitäpaitsi koe olevani uskovien yhteyden ulkopuolella, niinkuin usein niin liikuttavan huolestuneeseen sävyyn saa kuulla olevansa. Mikäli näin olisi, niin saman logiikan mukaan Hengen läsnäolo olisi korkeimmillaan piispainkokouksessa.

Mutta kirkkokuntien ulkopuolella olen ja pysyn ja näihin oman ratkaisujeni vaiheisiin viittasin tuossa taannoin. En kuvittele olevani mikään erikoistapaus, jolla on jokin special mission Herralta, jotain erityistä ilmoitusta etc. En myöskään ajattele olevani leikattu irti Kristuksen ruumiin kaksituhatvuotisesta perinteestä - näen sen vaan eri tavalla kuin mitä ns. virallinen kirkkohistoriankirjoitus tekee.

Näen kuitenkin entistä vahvempana tulevaisuutemme kirkkokuntien ulkopuolella. Tällä sanomisellani en tahdo loukata ketään uskonystävääni, joka kokee jonkun perinteisen kirkkokunnan edelleen hengelliseksi kodikseen. Näen niiden kuitenkin entisestään rapautuvan - ja saman ilmiön yllättävänkin nopeasti toistuvan ns. itsenäisissä seurakunnissa - ja tilalle nousevan jotain ihan muuta. Valitettavasti tämän "jonkun ihan muun" otteeseen joutumiselta eivät taida välttyä juuri mitkään olemassaolevat kirkkokunnat, vaikka ne kuinka kuvittelisivat jättäytyvänsä hamaan paruusiaan asti ekumeenisen kirkkopolitiikan ulkopuolelle "tarkkailijajäseniksi".

Kaikki tämä palauttaa mieleeni viime keväänä blogikommenteissa käydyn keskustelun, jossa nimimerkki "Cerina" purkaa sydäntään samojen kysymysten äärellä näin: "Olen vapaakirkon pastori, tosin toimin tällä hetkellä vapaaehtoispohjalta; päätyöni on muualla. Lähtö vapaakirkosta merkitsisi minulle enemmän kuin monelle teistä omasta kirkkokunnastanne eroaminen. Timo ymmärtänee jotakin kipuilustani."

(Hm... olen usein miettinyt, kuka ko. "Cerina" mahtaa olla...?)

Vastasin tuolloin "Cerinalle" seuraavasti: "Pääpointti koko jutussa on siinä, mihin olet lähdössä, eikä se, että olet mahdollisesti lähdössä Vapaakirkosta. Jollei tämä ole selvää, niin päädymme vain toistamaan edeltäjiemme virheitä. "Hyvänä" esimerkkinä tästä toimii Nokia Missio, joka evlutista lähdettyään meni oitis ojasta allikkoon eli perusti uuden kirkkokunnan, jonka toimintamekanismit, lainalaisuudet ja periaatteet ovat samat kuin "emokirkollakin". Ympyrä on sulkeutunut, muutoksen terä taittunut etc. Älä siis hirveän kauan pyöriskele tässä vaiheessa, vaan mieti, mihin olet menossa ja mitä aiot rakentaa (mahdollisen) lähtösi jälkeen. Onko se raamatullinen uskovien yhteys paikallisella tasolla vai mikä?"

Kyse on Raamatun sanan pohjalta nousevasta ajattelusta ja sen soveltamisesta tekoihin, jotka Jumalan armosta kestävät Kristuksen tuomioistuimen edessä. Sillä jos minun ei voida osoittaa Raamatun sanalla toimineen väärin, niin mitä muuta johtopäätöstä voisin asiasta vetää? Jään siis Hänen armonsa ja totuutensa varaan.

Wednesday, October 28, 2009

Ketkä seisovat Sinun kaupunkisi porteissa?

Olen puuttunut tähän kysymykseen aiemminkin: jokaisella kaupungilla on omat porttinsa, joissa seisovat ne, jotka käyttävät valtaa tuolla alueella. Hengellisesti tämä tarkoittaa sitä, mikä hengellinen valta hallitsee kaupungissa. Kysymys on ennen kaikkea esirukouksen aseen käytöstä Jumalan seurakunnan toimesta. Jos käytämme sodankäynnin termejä, niin joku saattaa kuvitella esirukoilijoiden kulkevan jälkijoukoissa, ikäänkuin jonain taivaallisina huoltojoukkoina. Näin ei kuitenkaan ole todellisuudessa. Esirukoilijat ovat usein ihmisiä, jotka profeetallisessa hengessä liikkuvat itse asiassa jo rintamanlinjojen takana, vihollisen selustassa.

Asia aivan kuin heitettiin kasvoilleni kun eräs ystäväni, joka tietää minun mieltymykseni jalkapalloon, iski minua arkaan paikkaan meilaamalla minulle oheisen linkin. Siinä käsitellään skotlantilaisen jalkapallon ja sitä kautta koko tuon yhteiskunnan avointa haavaa ja sen seurauksia. Lukekaapa itse!

Itse luettuani sen kommentoin heti ystävälleni: "Oli mielenkiintoinen artikkeli: surullista, mutta varmaan totta. Ketkä olisivat ne Herran omat, jotka istuvat Glasgow`n kaupungin porteissa ja pitävät vanhurskautta voimassa siellä?" (Ja postscriptumina aran toiveekkaana kysymys: "Jalkapallon vikahan tämä ei ole, eihän...? :) )

En usko Glasgow´n eroavan perustilanteeltaan juurikaan muista maailman kaupungeista: joka paikassa näemme syntiinlankeemuksen seuraukset. Apostoli Johannesta lainaten: "Koko maailma (kr. kosmos) on pahan vallassa" (1.Joh. 5:19). Mitä se tarkoittaa käytännössä, tämä koko ekumenian hyväuskoisten positiivisuushaihattelijoiden kammoksuma ehdoton raamatullinen totuus? Anna kun selitän. Kun perkele kiusasi Jeesusta erämaassa se totesi, että mikäli Herra kumartuisi maahan asti osoittamaan kunnioitusta ja palvontaa sen edessä, niin perkele antaisi sen kaiken Herralle. Tätä tosiasiaa ei Herramme asettanut kyseenalaiseksi, vaan hyväksyi tämän, kun perkele sanoi, että kaikki tuo on sen valtaan annettu ja se voisi antaa sen kenelle haluaisi. (Ks. Matt. 4. ja Luuk. 4.)

Tässä on siis lähtökohta: koko tämä planeetta kuuluu perkeleen valtapiiriin. (Okei, tiedän, että tästä nousee esille monia oikeutettuja kysymyksiä liittyen inhimillisen kulttuurin - ja vaikkapa jalkapallon (hiihdosta puhumattakaan!) - demonisuuteen tai jumalallisuuteen etc. Nyt emme kuitenkaan puutu näihin kysymyksiin.) Mutta tämä lähtökohtamme julistaa meille sotatilan olemassaoloa: ei ole rauhaa tämän maailman ruhtinaan ja Herramme Jeesuksen kuningaskunnan (kr. basileia) välillä.

Kristuksen seurakunta edustaa tässä hengellisessä sotatilassa Jumalan kuningaskunnan etäispäätettä tämän planeetan päällä. Tältä pohjalta tunnemme toisaalta olevamme muukalaisia suhteessa tähän maailmaan ja toisaalta samaa Jumalan perheväkeä suhteessa toisiimme. Kristuksen seurakunta on tarkoitettu olemaan se hengellinen voimatekijä, joka esirukouksella, ylistyksellä, profeetallisella julistuksella ja raamatullisten totuuksien todeksi elämisellä edustaa Jumalan hallintavaltaa kullakin paikkakunnalla.

Tätä tarkoittaa "kaupungin porteissa istuminen". Kyse on hengellisen auktoriteetin käyttämisestä vanhurskauden pitämiseksi voimassa kaupungissamme. Jumalan suunnitelmissa on jokaiselle paikkakunnalle olemassa nämä ihmiset. Vähimmillään kyse on pienen rukouspiirin suuresta vaikutuksesta omalla kotipaikkakunnallaan. Rohkaisen teitä, jotka rukoilette säännöllisesti oman kotikaupunkinne puolesta: kasvakaa siis täyteen miehuuteen Kristuksessa ja olkaa kutsumuksessanne kestäviä!

Suurimmillaan kyse on koko kaupunginlaajan Kristuksen seurakunnan (so. Hänen ruumiinsa) yhteisestä ylistyksestä, julistuksesta ja esirukouksesta oman kotikaupunkinsa puolesta. Tätä esille tulemista pimeyden henkivallat pelkäävät, koska se perustuu Herramme veren vuotamiseen Golgatalla. Sitä kautta tämä auktoriteetti on ansaittu.

Totuuden nimessä minun on myös sanottava tämä ääneen: tässä ei ole kyse jostain tiettyjen kirkkokuntien yhteisestä rukousviikosta tai -vaelluksesta kaupungin halki. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta emme saa antaa kirkkopoliittisten korulauseiden sumnentaa silmiltämme sitä tosiasiaa, että kyse on jostain paljon suuremmasta. Kyse on Kristuksen ruumiin esiin astumisesta Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen pohjalta, ei eri kirkollisten organisaatioiden kampanjoinnista.

Tähän meillä on vielä matkaa, mutta olemme tiellä, uskon niin. Nyt on aika astua esiin kaupungin porteissa ja harrastaa sen kaupungin menestystä, johon Herra on meidät asettanut asumaan.

Tuesday, October 27, 2009

Näkemisiä

Eräänä iltana Raamattua lukiessani huomioni kiinnittyi seuraavaan tekstinkohtaan Aamoksen kirjassa (5:18-20):

”Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista.

Miksi hyväksi on teille Herran päivä?

Se on oleva pimeys, eikä valkeus

- ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu,

tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään

ja häntä pistäisi käärme.

Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus,

eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?”

Tällaisena voimakkaan kulttuurisen, taloudellisen ja sosiaalisen murroksen aikana, jota elämme, tuntuu siltä kuin Jumala seuloisi seurakuntaansa, puhdistaen ja pyhittäen, jopa polttaen siitä kuonan pois. Kyse ei siis ole vain jostain kulttuurisesta ilmiöstä tyyliin ”ajat muuttuvat, tavat niiden mukana”. Kyse on Jumalan Hengen aikaansaamasta globaalista hengellisestä murroksesta, joka ravistelee Hänen omiaan kaikkialla maailmassa. Vanhojen kirkkojen ja seurakuntien, herätysliikkeiden ja organisaatioiden liitokset natisevat kun tämä tapahtuu. Olemme todistamassa tätä kaikkea ympärillämme tänään. Monelle tulee kiusaus alkaa rakentaa uudelleen samalle vanhalle perustalle, jolla aiempi, nyt sortumaisillaan oleva rakennus oli. Tai etsitään uutta perustusta, jolle rakentaa oman mielen mukaan. Yhteistä näille molemmille on epäusko ja se, ettei Herra ole niissä suunnitelmissa mukana. Puolisydämisyyden aika on ohi.

Tässä tilanteessa myös Jumalan omille käy niin kuin Malakia ennustaa (3:2-3):

”Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän,

ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy?

Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.

Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean,

hän puhdistaa Leevin pojat,

saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean

ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.”

Eräs asia, joka tässä murroksessa nousee selvästi esille on kysymys apostolisuudesta. Tarkoitan tällä nyt tosi apostolisuuden roolia tyystin päinvastaisena kuin meidän tuntemamme länsimainen saarnaajakultti sen ymmärtää. Apostolisuus on sitä, että kaikki itse asiassa käännetäänkin ylösalaisin. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja vihoviimeiset (1.Kor. 4:9) tulevatkin loppupelissä ensimmäisiksi. Luonnollisen uskonnollisuuden hapattamassa kristillisessä kulttuurissa korotetaan ihmistä, so. julistajaa, opettajaa, johtajaa, profeetaksi luultua, apostoliksi kutsuttua jne.

Apostolisuus on kuitenkin alhaisin paikka. Harvaa miellyttää se, kun se osoittautuukin niin toisenlaiseksi kuin tuntemamme länsimainen kristillinen kulttuuri antaa ymmärtää. Myönnän, että kirjoitan asiasta, jota en ole läheskään täysin elänyt todeksi: apostolisuus on kaikkensa luovuttaneen rakkauden paikka. Jeesuksen luonto saa sijaa meistä, jotta meistä tulisi kaikkien palvelijoita. Näinhän Paavalikin sanoo: ”Kaikille minä olen ollut kaikkea…” (1.Kor. 9:22).

Näinhän Jeesus eli. Mene ja tee Sinä samoin. (Ja tässä kohtaa saarnamies saarnaa itselleen.)

Mutta samalla ajattelen todistavani saarnaajakeskeisen länsimaisen kristillisen kulttuurin loppua. Tulevassa Jumalan valtakunnassa ei yksinkertaisesti ole tilaa sen materialismille, ulkokultaisuudelle ja ihmiskeskeisyydelle. Monien karismaattisten yhteisöjen tulee luopua siitä tulevaisuudessa tai niistä tulee aikaa myöten osa sitä suurta Baabelia, jota kiireen vilkkaa ollaan rakentamassa. Saatana tietää, että sillä on vähän aikaa ja sen tähden se haluaa pian saada oman pytinkinsä valmiiksi, kun se näkee Herran kokoavan ja rakentavan oman morsiusseurakuntansa valmiiksi Karitsan hääaterialle.

Saturday, October 24, 2009

Paimenten illalliselta

Eilen illalla Paimenten illallisella puhuttiin aika paljon rahasta ja taloudenhoidosta seurakunnassa. Muistan hyvin kuinka jokunen viikko sitten eräässä tilanteessa opetin Paavalin hengellisen työn eri periaatteista ja niiden joukossa myös hänen suhtautumisestaan taloudellisiin kysymyksiin. Tuntui siltä kuin juuri tämä puoli asiaa olisi vaatinut enemmän käsittelyä. Yleensähän rahasta puhuminen on uskovien keskuudessa hyvin kaksijakoista. Joko siitä puhutaan oikeastaan koko ajan niin, että merkittävin osa kokouksesta ja opetuksesta kuluu erilaisten kolehti-, uhri- ja antamispuheiden parissa. Ehkä tämä on sitä, että "siitä puhe, mistä puute". Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että raha, talous ym. seikat ovat tabu ellei peräti saastaisia asioita eli rahasta ei puhuta, ei ainakaan julkisesti. Yhteistä näille molemmille suhtautumistavoille on se, että kumpikaan niistä ei perustu uskoon. Raamattu kuitenkin sanoo hyvin painokkaasti, että vanhurskas elää uskosta. Hän ei siis elä näkkileivästä, ruispuurosta tms. vaan uskosta.

Wolfgang Simson puhuu Starfish´issä siitä, miten rahalla tulee olla apostolinen missio, muuten se alkaa elää niin helposti omaa elämäänsä. Käytännön esimerkki: jos säästämme vuosikausia rahaa apostolisen pioneerityön aloittamiseksi, niin ennen pitkää käy niin, että ko. projektista vastaavat henkilöt tekevät näillä varoilla tutustumismatkan vastaavanlaisiin apostolisiin projekteihin Englannissa tai USA:ssa. Ei Herra tätä tarkoittanut. Tai toinen esimerkki mammonan vallasta myös uskovien piirissä. Mietipä jotain seurakuntaa, kristillistä järjestöä tai muuta organisaatiota. Jos eteen tulee valintatilanne, jossa vastakkain ovat talouspäällikön ja julistustyön johtajan näkemykset niin kumpaa uskotaan? Eli jos vaakakupeissa ovat a) taloudelliset argumentit ja b) raamatulliset argumentit, niin kummat painavat enemmän? Niinpä...

Vastaavasti lue Uudesta testamentista Paavalin kirjeitä ja tarkkaa, miten niissä puhutaan taloudellisista asioista tai millä tavalla niissä käsitellään rahaa. Peilaa tuota jumalallista ilmoitusta sitten oman aikamme käytäntöihin ja tottumuksiin: ovatko ne raamatullisia? Kestävätkö ne lähemmän tarkastelun Sanan valossa? Liian moni - etenkin karismaattisuuteen päin kallellaan olevan - kristitty etsii UT:n ilmoituksesta jotain ihme "ilmestystä", kun Herra haluaisi meidän seuraavan konkreettisia malleja ja soveltaa niitä käytäntöön. Tässä kohtaa Jumalan Sana on usein niin ankara ja ehdoton, kun se ei annakaan meille näkyjä korvasyyhyymme, vaan käytännöllisen tavan toimia, joka usein kyllä joudutaan ikäänkuin kaivamaan esille Sanasta.

Eli kyllähän Paavalikin keräsi rahaa - mutta hän keräsi ne Jerusalemin seurakunnan köyhille, ei itselleen. Hän itse oli vastaavasti valmis elättämään itsensä omalla työllään toimiessaan kutsumuksensa mukaisesti jollain paikkakunnalla (esim. Tessalonikassa). Tai hän piti visusti huolen siitä, että häntä ei päästäisi syyttämään rahan kerjäämisestä (esim. Efesossa). Samoin hänelle oli tärkeää säilyttää taloudellinen riippumattomuutensa voidakseen julistaa ja opettaa Sanaa puhtaasti ja lahjomattomasti (esim. Korinttissa). Hän myös piti tärkeänä sitä periaatetta, että joku tietty paikkakunta hänen matkansa varrella varustaisi hänet matkalla eteenpäin seuraavaan kohteeseen (esim. Rooma). Myöhemmin apostolisten isien kirjoituksissa Didakhe´sta löydämme saman periaatteen: jos joku kiertävä julistaja viipyy paikkakunnalla uskovien vieraana parikin viikkoa, hän on hyvin todennäköisesti huijari.

Mitä ihmettä niissä raamattukouluissa ja teologisissa seminaareissa näistä asioista oikein opetetaan nykyään?

Itselleni nousi myöhemmin rukouksessa mieleen pari pointtia itseäni ja omaa talouttani ajatellen:
  • Haluan perata oman antamiseni läpikotaisin Herran edessä ja olla valmis karsimaan vanhoja "itsestäänselvyyksiä" pois ja suuntautumaan antamisessani uuteen Herran tahdon mukaan.
  • Haluan myös tarkastella koko omaa talouttani kriittisesti Sanan valossa Herran edessä ja antaa Hänen entisestään puhdistaa elämääni tällä alueella.
Tässä kohtaa puhun siis itsestäni, enkä osoita sanojani kenellekkään muulle. Tämä on nähdäkseni sitä uudispellon raivaamista, josta profeetta Hoosea puhuu (10:12). Vain tältä pohjalta Herra nimittäin voi antaa minun elämääni ja talouteeni "laupeuden leikkuun" ja "vanhurskauden sateen" eli oman huolenpitonsa (Matt. 6:33). Henki minussa kuitenkin viittaa jotenkin siihen suuntaan, että tulevaisuudessa puhtautemme ja vapautemme Herran edessä taloudellisissa asioissa nousee entistä tärkeämpään rooliin, kun ajat vaikeutuvat. Se voi olla yleinen taloudellinen ahdinko tai se voi olla erityisesti uskoviin kohdistuva mielipidevaino, jossa käytetään hyväksi taloudellista kiristystä, ennen kaikkea suhteessa rekisteröityneisiin kristillisiin yhteisöihin. Paavalin sanat "tämän maailman muodon katoamisesta" ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä ovat paljonpuhuvat (1.Kotr. 7:29-31).
-------

Puhuttiin myös Jumalan valtakunnan ja ennen kaikkea hengellisen työn pyhistä periaatteista. Perinteisesti vapaissa suunnissa on ollut vallalla ajatus siitä, että tärkeysjärjestyksessä ensin tulee Jumala, sitten seurakunta ja sen jälkeen perhe. Jokainen vähääkään UT:n apostolisia kirjoituksia tunteva ymmärtää tämän näkemyksen täydellisen epäraamatullisuuden. (Ks. esim. 1.Tim. 3:4-5.) Kuitenkin kyse on niin kovin usein ollut miehisestä nousujohteisesta uran rakentamisesta, joka nyt vaan on sattunut tapahtumaan hengellisessä kontekstissa. Yhtä hyvin kaikki tuo olisi voinut ottaa paikkansa politiikassa, järjestötoiminnassa tai bisneksessä.

Milloin tästä turmiollisesta tavasta ja sen tuhoisista seurauksista on julkisesti tehty parannusta ja pyydetty anteeksi jonkun kirkkokunnan, seurakunnan tai herätysliikkeen piirissä?



Thursday, October 22, 2009

Historian siipien havinaa...

Poika on säbätreeneissä ja vaimo naisten piireissä. Kohta laitan takkaan tulen ja lämmitän saunan. Sitä ennen päätin kuitenkin vähän penkoa vanhoja muistiinpanojani vuosien varrelta ja löysin seuraavanlaisen kirjeen. En ihan tarkkaan muista kenelle sen laitoin, mutta se on sivuseikka. Enemmänkin on mielenkiintoista huomata, missä vaiheessa tiellä tuolloin oltiin ja miten Herra sitten on vienyt asioita eteenpäin.

"Moi!


Vähän aroilla mielin kirjoitan, kun tämä haaste tuntuu sekä sellaiselta, jota olen aina odottanut ja kaivannut, kuin myös sellaiselta, jonka edessä, jos missä, ymmärtää oman pienuutensa. Koen myös jonkinlaista neuvottomuutta lausua ääneen näitä asioita. Ymmärrän, että Jumala on pelastaessaan minut myös kutsunut minut olemaan Jumalan sanan totuuden opettaja ja julistaja, enkä tästä kutsumuksestani saa pois väistyä, en oikealle, enkä vasemmalle – niin kuin apostoli Paavali sanoo; ”voi minua, ellen minä evankeliumia julista!”

Tämä kutsumus on luonteeltaan sekä apostolinen että profeetallinen, jolloin siihen kuuluu sekä meneminen uusille alueille (ei vain maantieteellisesti, vaan myös henkisesti, hengellisesti ja kulttuurisesti), missä ei ennen ole työtä tehty – tämä on kutsuni apostolinen puoli – että myös tämän totuuden julistaminen, niin kuin se on ilmoitettu Raamatussa ja niin kuin se ajankohtaisella tavalla tulee julistaa tämän ajan keskellä – tämä on kutsuni profeetallinen puoli.

Tämä kaikki minun on sanottava ääneen sekä näkyvien että näkymättömien edessä ja tämän mukaan uskollisesti ja tinkimättä toimittava – Jumala olkoon minulle tässä armollinen! Tällä en tarkoita sanoa, että olisin apostoli samassa merkityksessä kuin esim. Paavali (vrt. hänen kirjeidensä arvo ja asema Raamatun kaanonissa). Puhun vain siitä, miten olen kokenut oman kutsuni. Kyseessä ei ole statuksen metsästäminen, vaan hellittämätön sisäinen polte. En väitä olevani apostoli nyt tai tulevaisuudessa, mutta voin häpeilemättä sanoa minua ajavan eteenpäin apostolisen kutsun.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että en sopeudu hengessäni olemassa oleviin kirkkokuntiin ja niiden edustamiin uskonnollisiin järjestelmiin. Minun on tultava ulos niistä; ne hylkivät minua ja minä niitä, enkä voi sopeutua niihin.

Minun on siis palveltava uskollisesti ja nöyrästi koko Kristuksen ruumista; ei organisaatiota, vaan organismia, ei laitosta, vaan Herraa, ei kirjainta, vaan Henkeä.

Tavoitteenani tässä palvelutyössäni on koko Kristuksen seurakuntaruumiin ennalleen asettaminen ennen Hänen takaisin paluutaan (Ef. 4:11-16:n mukaan). Raamattu sanoo selvästi, että näkymättömät ovat pysyviä, kestäviä ja iankaikkisia ja näkyväiset vaihtuvia, kuluvia ja muuttuvia, kuhunkin aikaan kuuluvia. Minun on seurattava sitä, mikä vielä nyt on näkymätöntä, mutta mikä on tulevaa ja olevaa, kun Jumalan valtakunta näkyvällä tavalla tulee.

En siis ole kovin käytännöllinen tyyppi, vaan enemmänkin näkijä ja siten puhdasverinen profeetallinen hörhö :) Ajatellen esim. tuota keskustelua solusrk vs. kotisrk, niin minua henk. koht. ei kamalasti kiinnosta se kumpi niistä on toimivampi malli. Raamatullisuus ratkaisee; kumpi on raamatullisempi, sillä on Jumalan siunaus pitkässä juoksussa.

(Heh heh... joku on todennut, että kaksikymppiselle merkitsee eniten se. mikä tuntuu hyvältä, kolmikymppiselle se, mikä toimii parhaiten ja neli-viiskymppiselle se, mikä on totta. No, minä kuulun ikäni puolesta tuohon ryhmään...)

Jonkinlaisen apostolisen verkoston rakentamisesta Jumala on puhunut meille Lahdessa jo loppukesästä alkaen - ongelmana on ollut enemmänkin se, miten ja kuinka käytännössä?

Se, mikä on jo tässä keskustelussa tullut esille on apostoliuden määritteleminen; miten me ymmärrämme tämän viran? Samanlainen keskustelu tulee aikaa myöten käydä kaikkien viiden palveluviran kohdalla.

Mennäänpä siis tyvestä puuhun. Apostoli tarkoittaa olla lähetetty varustettuna jotain tehtävää varten. Käytännössä meidän tulee etsiä ihmisiä, joilla on näky ei vain kotisrk:sta ja niiden verkottumisesta, vaan koko kaupunginlaajasta Kristuksen seurakunnasta (=Kristuksen ruumis paikallisella, alueellisella tasolla). Kyseessä on siis henkilöitä, jotka ovat pioneereja, uusien juttujen aloittajia, pilottihankkeiden käynnistäjiä. Heidät tulee koota, varustaa ja pitää yhteyttä heihin. Tämä on vaikeaa, koska aina nämä henkilöt itsekään eivät tunnista itseään ja omaa kutsuaan. (Meillä on niin paljon poisopittavaa...) Opillisella/teologisella tasolla kyse on henkilöistä, joiden on helppoa ja vaivatonta hyväksyä ajatus ja näky Kristuksen srk:sta paikallisella tasolla. (Tämä tekee sen myös niin vaikeaksi.)

Esille tulee siis kysymys apostolisen verkoston rakentumisesta paikallisesti ja valtakunnallisesti. Pian sen jälkeen tai samaan aikaan tulee eteen kysymys profeettojen verkottumisesta samalla tavoin. Ef. 2:20:n mukaan he ovat se perusta (=kivijalka), jolle Kristuksen srk on rakennettu/rakennetaan kulma/huippukivenä Kristus itse.

Aikaa myöten esille tulee myös kysymys kaupunginlaajan srk:n vanhimmista (cityelders) ja siitä, miten tämä hengellinen vanhemmuus, paimenuus ja johtajuus käytännössä tunnistetaan, ilmenee ja ottaa paikkansa Kristuksen ruumiissa. Tätä keskusteluahan vähän virittelin Hyvinkäällä.

Työhön on ryhdyttävä, koska näyttää siltä, että kukaan muu ei taida tehdä sitä puolestamme. Käytännössä voisi olla hyvä yrittää kokoontua jollain porukalla jo vaikka ennen vuoden vaihdetta?

Terv. Timo Koivisto"



Kirje on päivätty 23.10.2005. On se vaan jännä huomata, miten Jumala jo silloin oli jotain näistä asioista puhunut. :)


Joskus on hyvä ikäänkuin palata ajassa taaksepäin juurilleen ja ikäänkuin tarkastaa, mitkä olivat ne todella tärkeät jutut, joista Jumala on puhunut? Mitkä ovat omaa kutsumustani ajatellen sitä kovaa ydintä? Mitkä ovat edelleen ajankohtaisia haasteita Kristuksen ruumista ajatellen Lahdessa, eri paikkakunnilla muualla Suomessa, muualla maailmassa?


Jostain kokouskutsusta johonkin suunnittelupalaveriin joskus parisen vuotta sitten poimin muutamia pointteja, jotka edelleenkin tuntuvat akuuteilta:


"Kerätä yhteen Israelin huoneen kadonneet lampaat"

  • verkoston rakentaminen ja yhteyksien luominen orgaanisten seurakuntien kesken
  • näyn levittäminen Kristuksen seurakunnan todellisuudesta paikallisella tasolla
  • "hautomon" luominen tällaisen apostolisen ja profeetallisen työn kehittämiseksi
  • kohderyhmänä erityisesti ne uskovat, jotka ovat jo mukana jossain esim. kotona kokoontuvassa ryhmässä, mutta jotka eivät osaa, rohkene tai viitsi alkaa kutsua sitä seurakunnaksi
Tämä tuntuu edelleen relevantilta.

Tuesday, October 20, 2009

Raamatullisuudesta

Asia, joka on pitkään on askarruttanut minua on kysymys raamatullisuudesta. Yhä enemmän huomaan nimittäin törmääväni kysymykseen, mikä Raamattu on minulle - tai Sinulle, meille? Kysymykset kasteesta, ehtoollisesta tai seurakunnasta - niin, tai apostolisuudesta! - näyttäytyvät meidän aikanamme yhä enemmän raamattukysymyksinä. Mielenkiintoista, joskin huolestuttavaa mielestäni on se, että monet aiemmin (ja ehkä edelleenkin) raamatullisina pitämäni suomalaisen kristillisyyden hahmot näyttävät kasaavan tielle enemmän esteitä, tekosyitä ja "mutku"-väitteitä, kuin rientävän innolla elämään todeksi Sanaa. Mikä siihen on syynä, sitä en halua arvailla.

Toisaalta yhä enemmän törmään nykyään uskoviin, jotka korottavat eräänlaiset profeetallisina pitämänsä vaikutelmat, "sisäiset sanat" ja ilmestyksenpoikaset korkealle, jopa yli Jumalan oman kirjallisen ilmoituksen, Raamatun. Enenevässä määrin koen olevani kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja, joka tuskailee lukijoidensa kanssa, että taas täytyy teidän kanssanne aloittaa alusta ja alkaa syöttää teille Jumalan Sanan alkeita. Jos kyse on nuorista vastauskoontulleista, niin asian vielä voi jotenkin ymmärtää, mutta entä sitten kun on kyse jonkinlaiseen hengelliseen taantumaan vaipumisesta jo pitkään uskossa olleiden kohdalla?

Mihin tämä unohtui: "ei yli sen, mikä on kirjoitettu!" (1.Kor. 4:6) Eikö niin, että kaikki profeetallisuus, näyt, unet ja ilmestykset tulee koetella Jumalan Sanalla. Aito profeetallisuus ei koskaan aja yli eikä ohi Raamatun ilmoituksen. Missä näin tapahtuu, siellä on kyse joko sielunvihollisen valhehengen tai ihmisen oman, uskonnollisen hengen tai sielullisuuden aikaanväännöksistä. Tämän pitäisi olla meille uskoville päivänselvää, mutta niin vain se näyttää näinä hengellisen markkinatalouden päivinä unohtuvan.

Myönnetään, raamatullisuus ei siis ole kiva asia, ei varsinkaan näinä päivinä. Monelle erilaiset hengelliset trendit ja brändit ovat tärkeämpiä kuin Sana. Kuitenkin ne kaikki - ja ehkä pitäisi jopa sanoa: erityisesti ne! - on koeteltava tällä Sanalla. Ja jollei näin tapahdu tässä ajassa, niin älkää huoliko, ajan rajan toisella puolella se koettelu viimeistään tulee eteen. Pelkään vain, että suomalaisessa hengellisessä ilmastossa tuo iänikuinen halvan armon puhkijulistaminen on vesittänyt pyhyyden tunnon tämän raamatullisen näkökulman edessä.

Meillä on nähdäkseni uskovien seurakunnassa tässäkin asiassa kaksi harhaista ääripäätä. Toisaalla meillä ovat nämä em. ylihengelliset hurmahenget, joiden profeetallisuutta ei sovi arvioida tai saa epähengellisen hengensammuttajan arvonimen. Raamatullisuuden nimiin vannova on usein näissä piireissä puhdasverinen ilonpilaaja. Näille sopisi hyvin muistuttaa Paavalin kehotuksesta 1.Tess. 5:19-21:ssä koetella kaikki ja pitää se, mikä hyvää on. Tällainen koettelu ei koskaan ole Pyhän Hengen sammuttamista, pilkasta puhumattakaan.

Toinen äärilaita ovat kuolleen näennäisraamatullisen kirjauskovaisuuden edustajat, joiden sanantulkinta on valitettavan usein paikalleen jämähtänyttä ja kuollutta kirjanoppineisuutta. Mikään ei liikahda, eikä saakaan liikahtaa ja jos liikahtaa, niin jo heiluu uskonnollisen hätävarjelun liioittelun viikate. Heille sopii kuultavaksi ja mieliin painettavaksi Jeesuksen sana oman aikansa kirjanoppineille: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta" (Joh. 5:39).

Jeesus antaa oman aikansa järkeisuskolla pilatuille uskonnon ammattilaisille hyvän neuvon: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa" (Matt. 22:29). Siinä on elämän avaimet: Raamatun kirjoitukset ja Jumalan voima Pyhässä Hengessä - ja nämä molemmat tasapainossa. Paavali sanoo toisessa kirjeessään nuorelle Timoteukselle meille annetun Pyhän Hengen olevan voiman, rakkauden ja raittiuden Hengen (2.Tim. 1:7). Tämä raittius tarkoittaa juuri sitä, että asiat ovat tasapainossa ja harmoniassa keskenään.

Edellisessä kirjeessään Paavali sanoo jokaisen Raamatun kirjoituksen syntyneen Jumalan Hengen vaikutuksesta (2.Tim. 3:16). Ihan tarkasti ottaen Paavali sanoo Jumalan henkäyttäneen tai ulos hengittäneen (kr. theopneustoos) nämä kirjoitukset. Ja nämä kirjoitukset pitävät sisällään preofeetallista ilmoitusta, joista osa on jo toteutunut, osa ei, historiaa, maantiedettä, runoutta, aforismrja, erilaisia suku- ym. luetteloita, lainsäädäntöä, ihmiskohtaloita, kuvausta hengellisestä työstä, rukouksia, esimerkkejä ja vertauksia elämän eri alueilta jne. Mutta yhteistä kaikelle on sama, jumalallinen alkuperä.

Tämä on Raamatun oma todistus itsestään. Mikä on Sinun todistuksesi Raamatusta?

Mutta joo, Raamattu ei ole muodissa tänään, ei uskovien, eikä maailman piirissä. Monet uskovat, varsinkin erilaisissa viroissa ja vastuissa jossain uskonnollisessa yhteisössä puuhastelevat, pitävät Raamattua enemmän virikekirjana kuin Jumalallisena Kriitikkona, "sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsijana" (Hepr. 4:12). Kaikki ei todellakaan ole vain pelkkää raamatuntulkintaa, kuten usein kuulee vapaiden suuntienkin piirissä (sic!) sanottavan, vaan ennen kaikkea Hengen ilmoitusta sanassa ja sanan kautta. Ilman tätä yliluonnollista ilmestystä Sanasta me eksymme ja lopulta hukumme. Jollei Pyhä Henki pääse tätä Sanaa meille avaamaan, niin kaikki muuten niin meitä hyödyttävä teologinen, historiallinen tai kielitieteellinen tieto jäävät kuolleeksi informaatioksi.

Paavali antaa Timoteukselle selvät ohjeet siitä, miten nämä Jumalan Hengen inspiroimat Kirjoitukset palvelevat Herran omia Hänen seurakunnassaan. Sana on siis "hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa" (2.Tim. 3:16). Opetuksella tarkoitetaan tietysti Sanan opetusta niin yleisellä teoreettisella kuin ennen kaikkea käytännölliselläkin tasolla. Kun Paavali kirjeessään Tiitukselle puhuu "opinmukaisesta, luotettavasta sanasta" (Tiit. 1:9), niin kyse on juuri tästä. Älkää antako tuon sanan "opin-" hämmentää itseänne. Se ei viittaa mihinkään olemassaoleviin tunnustuskirjoihin, myöhempiin kristologisiin tunnustuksiin tmv. Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti apostolien opetuksen mukaista sanaa, joka on meille talletettuna UT:n kirjoituksissa.

Sitten sana on meille hyödyllinen "nuhteeksi". Tämä kreikan kielen sana on sama, mitä käytetään Hepr. 11:1:ssä, kun puhutaan "ojentautumisesta" sen mukaan, mikä ei näy. Sana on myös meille hyödyllinen "ojennukseksi", millä tarkoitetaan asioiden asettamista ja palauttamista oikealle tolalleen, oikeille niille kuuluville paikoilleen ja niille kuuluviin tehtäviin. Tätähän Herra on maailmanlaajuisesti tekemässä, kun Hän on sekä kokoamassa että ojentamassa seurakuntaansa oikeaan kuosiinsa ja oikeaan orientaatioon suhteessa Itseensä, tähän maailmaan, missioon ja iankaikkisuuteen.

Sana on meille hyödyllinen myös "kasvatukseksi". Kun Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu Jumalan kurituksesta, joita Hän suo omille lapsilleen - ei siis äpäröille! - hän käyttää itse asiassa juuri tätä samaa sanaa "kasvattaa" (kr. paideia). Tämä vie siis pohjan pois kaikelta korvasyyhyyn puhumiselta tai kasvonilmeiden mukaan saarnaamiselta. Eikö niin, että juuri tämän tähden Raamattu ei ole niin suosiossa, vaan suosimme mieluummin muunlaisia viihdykkeitä kokoontumisissamme. Jumala haluaa kuitenkin sanansa kautta kasvattaa meitä Hänen tahtonsa mukaan - ei enempää, eikä vähempää! - täydellisyyteen ja hyvän tekemiseen (3:17).

Mikä Raamattu siis on Sinulle?

Sunday, October 18, 2009

Edelleen siitä, missä mennään

Viime päivät ovat omalla kohdallani olleet uuden näkemisen ja sitä seuraavan havahtumisen aikaa. Alan nimittäin pikku hiljaa päästä jyvälle siitä, millainen antikristillinen pedon järjestelmä on luonteeltaan ja olemukseltaan. Viimeksi ilmestynyt Perusta-lehti nimittäin tuntuu päihittävän profeetallisuudessaan monet itseään sellaisiksi tituleeraavat julkaisut mennen tullen. Aiemmin jo viittasin saksalaisen Michael Hesemannin tulevaisuuden näkyjä avaavaan artikkeliin natsismin synnystä ja suhteesta aitoon Jeesus-uskoon.

Toinen vähintään yhtä paljon silmiä avaava artikkeli samassa lehdessä on luterilaisen pastori Eero Kavaston pitkähkö kirjoitus "Holokausti ja IBM" samassa lehdessä. Se on itse asiassa referointia puolanjuutalaista syntyperää olevan, nykyään jenkeissä asuvan tutkivan kirjailijan Edwin Blackin teoksesta IBM and holocaust: the strategic alliance between Nazi Germany and America´s most powerful corporation. Koko artikkeli on järkyttävä katsaus II maailmansodan aikaiseen länsimaiseen historiaan, joka on ns. virallisessa historiankirjoituksessa onnistuneesti ohitettu. Glorifioitu suuri kertomus pahan natsi-imperiumin tuhosta sankarillisten liittoutuneiden joukkojen uhrauksilla sekä vanhan Euroopan vapauttamisesta sen vallasta ja johdattamisesta demokratiaan onkin yhä enemmän "vai miten se nyt sitten menikään"-juttu. Näitä faktoja ei välttämättä ole hirveän leveästi levitelty muualla kuin marginaalisessa mediassa tai joillain vastakulttuurisilla sivuilla internetissä.

Ymmärrän hyvin, miksi näitä tosiasioita on pyritty aika ajoin tuupaamaan vain joidenkin toisinajattelijoiden hörhöylyksi. Sen verran kovaa tavaraa nämä faktat nimittäin ovat. Ymmärrän myös hyvin sen, miksi aikamme postomodernin ihmisen jotenkin synnynnäinen kyynisyys kasvaa potenssiin kolme, kun hän lukee tällaisista "salaliittoteorioista". Harmi vain, mutta ne näyttävät pitävän paikkansa.
-------

Jännä juttu, miten tässä kohtaa kristityissäkin tapahtuu jako kahteen. Toinen ryhmä kristittyjä ovat ne, jotka katsovat, että olla kristitty merkitsee pitäytymistä - muiden traditioiden ohella - tähän em. "suureen kertomukseen". Se edustaa turvallisuutta ja "vanhoja hyviä aikoja" ja on sitä paitsi juuri sitä, mitä Paavali tarkoitti puhuessaan alamaisuudesta esivallalle, näin ajatellaan. Toinen ryhmä kristittyjä ovat ne, jotka antavat ajattelussaan helposti vallan tälle jälkimodernille kyynisyydelle ja sen virran vieminä heittävät romukoppaan kaiken muunkin vanhan, esim. Jumalan teot historiassa. Näitä harhaorientoituneita kristittyjä liikkuu siellä täällä eri puolilla Siionia ja heitä yhdistävä piirre ovat aiemmat pettymykset ja siihen pohjautuva pelko, joka ilmenee rohkeuden puutteena lähteä mukaan ylipäätään mihinkään uutta rakentavaan toimintaan. Jossain näiden kahden harhaisen ääripään välillä on sitten se oikeasti kultainen keskitie, jolla toimitaan raittiuden ja terveen harkinnan Hengen ohjauksessa.
-------

Kertomus maailman mahtavimmasta tietokonealan yrityksestä, IBM:stä ja sen yhteydestä natsien hirmutekoihin on huima, globaalit mittasuhteet saavuttava huijaritarina. Silmään sahataan niin tavallista äänestäjää jossain päin Eurooppaa kuin juoksuhaudassaan kyyristelevää sotilasta, joka kuvittelee toteuttavansa jotain elämää suurempaa missiota. Kaiken tämä valheen takana on kuitenkin kaksi asiaa: mammona ja valta ja näiden kahden epäpyhä, saatanallinen allianssi.

Nimittäin jo ennen sotaa saksalaisen siirtolaisen pojan USA:ssa perustama IBM on tehnyt onnistuneen invaasion takaisin vanhalle mantereelle ja eritoten Saksaan. Saksalaisen lisenssinhaltijan omistajan ja emoyhtiön uuden pääjohtajan välille syntyi hyvä yhteys. Uudella pääjohtaja Thomas Watsonilla oli tunnetusti natsisympatioita. Hän oli kunnianhimoinen liikemies, joka myi mitä tahansa kenelle tahansa, mukaan lukien Adolf Hitlerille. Saksan valtionpankin johtajalle Hjalmar Schachtille kirjoitti: "Meidän on osoitettava sympatiaa Saksan kansalle ja sen johtajalle Adolf Hitlerille".

Kun sitten tilanne länsivaltojen ja natsi-Sakasan välillä kiristyi, julistettiin kauppasaarto, joka kielsi suoran kaupankäynnin natsihallinnon kanssa. Yllätys yllätys, IBM kuitenkin edelleen teki kauppaa natsi-Saksan kanssa Saksan naapurimaiden tytäryhtiöidensä kautta. Kun muut ulkomaiset yritykset suunnittelivat Saksasta pois lätöä, niin IBM päinvastoin suunnitteli toimintansa laajentamista. Kyse oli nykypäivän mittapuun mukaan alkeellisen reikäkorteilla tapahtuvan automaattisen tietojenkäsittelyn toimintojen mahdollistamisesta natsihallinnon tarpeisiin. Kyse oli siis tavallisten ihmisten tilastoinnista, lokeroimisesta ja kontrolloinnista vallassa olevan politiikan mukaisesti. Eli esimerkiksi juutalaiset saatiin helposti paikannettua ja laskettua näillä keinoin tehdyn väestönlaskennan avulla. Näin saaduilla tilastotiedoilla voitiin sitten "tieteellisesti" esim. osoittaa juutalaisten muka suunnaton valta sakasalaisessa yhteiskunnassa. Myöhemmin oli sitten helppo laatia juuri heitä vastaan kohdistettuja "täsmälakeja".

IBM:n mullistava tietotekniikka oli siten paljastanut natseille tietoja, joiden merkitys vasta vähitellen valkeni heille itselleen. Heillä oli nyt käytössään kartta, jonka avulla he saattoivat erehtymättömästi löytää ja lopulta poistaa kansasta epätoivottavat ainekset. Ja kun mentiin ajassa eteenpäin, niin juuri IBM:n koneet laskivat juutalaisia keskitysleireille rahtaavien junien aikataulut, kulkureitit ja jopa veturien tarvitseman voiman junan painon (eli ihmismäärän) mukaan.

Tästä voidaan vetää suora linja nykypäivään: miten monessa rekisterissä luulet itse olevasi? Miten paljon nopeampaa ja kattavampaa onkaan ihmisten kontrolloiminen nykyisellä informaatioteknologialla ristiin rastiin näitä rekistereitä yhdistellen? Mikä estää historiaa toistamasta itseään tulevaisuudessa suhteessa esim. virallisesta uskonnosta poikkeavalla tavalla ajatteleviin kristittyihin, jotka ensin on esim. oman maakuntalehtensä sivuilla toistuvasti leimattu suvaitsemattomiksi fundamentalisteiksi, joiden lähin vertailukohta ovat Afganistanin talebanit? Miten olisi "täsmälait" esim. homoseksuaalisuuden synnilliseksi käyttäytymiseksi katsovia kirkon, valtion tai julkisoikeudellisten yhteisöjen viran- ja toimenhaltijoita tai ketä muuta hyvänsä näin ajattelevaa kohtaan? Valtionvarain ministeri Jyrki Kataista lainaten voisi sarkastisesti sanoa, että "h***o soikoon, että elämme mielenkiintoisia aikoja!" Kavasto ottaa artikkelissaan rinnastuskohteeksi erään kanadalaisen new age-julkaisun muutaman vuoden takaa, jossa todettiin: "Kunhan maailmasta saadan kitketyksi pois kaikki uskovat, maailma pääsee oikeasti vapautumaan kaikista pidäkkeistä ja irti kristityistä, jotka kertovat, mikä on oikein."

Ihmisarvon äärimmäinen alennustila lienee se, kun ihmisestä tulee lopulta pelkkä sarja numeroita. Se voi olla tatuoitu ihmisen käsivarteen tai se voi olla jossain muovisessa, elektronisesti toimivassa kortissa tai mikrosirussa, joka on lopulta ihmiseen itseensä siirretty. Tämä myös mahdollistaa ihmisten täydellisen kontrolloimisen ja manipuloimisen. Näin natsi-Saksassakin IBM:n kehittämästä tietojen käsittelystä tuli kyynisen yhteiskunnan armoton ja uskollinen palvelija, joka luotettavasti paljasti kaikki vallanpitäjien tahtomat tiedot. Mielenkiintoinen "pikku seikka" on sekin, että kirkonkirjat osoittautuivat hyvin luotettavaksi tietolähteeksi kerättäessä tietoja kansalaisista tietokoneelle.

Lähes jokaisessa natsien keskitysleirissä oli käytössä IBM:n tietokoneet, Dachaussa jopa 24 konetta. Joka keskitysleirivangilla oli niin ikään oma numeronsa ja tietokonekorttinsa. Auschwitsin kuuluisalla lääkärillä Josef Mengelellä oli käytössään jopa oma numerosarjansa ihmiskokeita varten. Samaan aikaan myös USA:n armeija käytti hyväkseen IBM:n silloisen mittapuun mukaan korkeatasoista tietojenkäsittelyn teknologiaa. Raha ei haise, sanoo mammonan edustaja ja tälle nihilismille nykyinenkin taloudellinen järjestelmämme perustuu. Samalla nyky-yhteiskunnasta on jo nyt tullut niin aukoton, ettei kukaan pääse lopulta karkuun. Olisiko jo aika herätä Ruususen unesta ja miettiä, ei vain seurakunnan vainot kestävää rakennetta, vaan myös sellaisen verkoston rakentamista, mikä mahdollistaa "maan alle" katoamisen tarpeen niin vaatiessa?

Jeesuksen puheet Hänen omiensa joutumisesta kuninkaiden eteen ja uskovien vainoista eivät nyt sitten enää tunnukaan niin etäisiltä ja kaukaa haetuilta. Katselepa ympärillesi ja haistele ilmaa, eikö siinä tunnukin jo merkkejä siitä, miten ilmapiiri ja sen takana oleva arvomaailma on kiristymässä? Tietenkin tämä perustuu siihen, että sen takana olevat henkivallat ovat saaneet ja saamassa lisää jalansijaa kulttuurissamme. Ei ole olemassa mitään hengellistä tyhjiötä eli kun luisumme yhteiskuntana pois aiemmalta edes jollain tapaa kristilliseltä arvopohjalta epäämääräiseen moniarvoisuuden suohon, niin nämä kaiken takana olevat henkivallat ottavat vallan ihmisissä. Tähän kehityskulkuunhan natsienkin valtaannousu Saksassa maailmansotien välisenä aikana perustui. Meidän ajassamme on kyse enemmänkin siitä, kuinka pitkällä jo huomaamattamme olemme tällä tiellä?

Apostoli Paavali puhuu kirjeessään efesolaisille uskoville "paholaisen juonista" (6:11), mikä on kreikaksi methodeias. Sielunvihollisella on käytössään selkeät metodit, joilla hallita ja kontrolloida ihmisiä. Tietotekniikka sinänsä on neutraali työväline, kuten lähes tulkoon kaikki tieteellisen kehityksen ja teknologian aikaansaannokset ovat, mutta se antaa oivalliset välineet niille tahoille, jotka erityisesti kulissien takana ohjailevat ja kontrolloivat tapahtumien kulkua. Tässä kohtaa meidän ei kannata olla sinisilmäisiä ja naiivin hyväuskoisia. Vai luuletko tällaisen kulissien takaisen vallankäyttäjän jakavan kanssasi samat Raamatun pohjalta nousevat arvot, aenteet, toimintatavat ja tulevaisuuden kuvan? Minä en.

Wednesday, October 14, 2009

Ajan merkkejä, missä mennään

Lueskelin tänään uusimman Perusta-lehden artikkelia, joka käsitteli Hitlerin uskontoa ja sen perintöä meille länsimaisille ihmisille. Kirjoittaja on saksalainen tietokirjailija ja dokumentaristi Michael Hesemann. Artikkeli vertailee natsismin ja kristinuskon välisiä eroavaisuuksia ja tuo lopulla esille mielenkiintoisia yhtymäkohtia omaan aikamme ja aikaan sen jälkeen. Perinteisesti tätä on kutsuttu tulevaisuudeksi.

Niin kuin tiedämme historia on aina voittajien kirjoittamaa ja myös säätelemää. Kun historia kaikkibvaltiaan jälkiviisaasti tuomitsee natsismin se samalla tietoisesti hyllyttää osan totuudesta, nimittäin sen, että Hitlerillä ja natsismilla oli paljon ymmärtäjiä muuallakin tuon ajan Euroopassa ja USA:ssa. Näistä ei vain puhuta, koska on hyvä antaa ulospäin vaikutelma, että oltiin yhtenä rintamana natsismia vastaan vapaan ja kapitalistisen länsimaailman puolesta. Samoin tänä päivänä törmäämme natsismin perillisiin monen nuorisokulttuurisen genren, ympäristöajattelun vihreän ideologian tai vaikkapa nykyaikaisen vanhustenhuollon piirissä. Kaikkea tätä ei vain ole demonisoitu - tarkoituksenmukaisuus syistä - demonisoitu meitä hallitsevan totalitaarisen mediakoneiston toimesta samalla tavalla kuin "oikeaa" natsismia.

Minua kiinnostaa kuitenkin eniten se, mitä on edessämme ajanjaksossa, jota kutsumme lähitulevaisuudeksi. Eli tästä päivästä Kaikkivaltiaan Herramme tulon päivään saakka. Kun kuuluisa brittiteologi Martyn Lloyd-Jones ennen kuolemaansa antoi haastattelun Christianity Today-julkaisulle hän totesi demokratian olevan viimeinen järjestäytyneen yhteiskunnan muoto. Hän totesi samaan hengenvetoon oman kulttuurimme olevan kuolemassa ja tämän jälkeen seuraavan ihmisen koroittamisen ajan. Pedon luku on 666, mikä merkitsee ihminen korotettuna jumalaksi ja sitähän länsimainen rationaalisen humanismin phjalta syntynyt ajattelu on: ihmisen itsepalvontaa. Tältä pohjaltahan natsismikin ponnistaa: kun irrottaudutaan aiemmasta kristillisestä arvopohjasta luodaan aiemman uusi, antikristillinen muoto. Antikristillisyyttä ei näet olisi olemassa ilman aitoa kristillisyyttä. Sanan etuliitteellä "anti-" on aina kaksi merkitystä: olla jotain vastaan ja tulla jonkun tilalle.

Hesemann kirjoittaa: "Yhdistävä piirre kaikkien tunnettujen natsijohtajien elämänkerroissa oli se, että heidän suhteensa kristinuskoon, heidän lapsuutensa uskoon, oli katkennut. He olivat uskoa vailla olevia etsijöitä, kunnes he kansallissosialismista löysivät uuden ja vahvan vastauksen vielä täyttymättömään uskonnolliseen kaipuuseensa. Itsensä pelastamisen harha, joka julistaa ihmisen Jumalaksi ja asettaa hänet kaikkien etiikan lakien yläpuolelle, yhdisti heidät kollektiiviseen syntiinlankeemukseen, ihmiskunnan suurimpaan rikokseen. Kun rakentava uskonto syrjäytetään jossain yhteisössä, syntyy vaara, että tyhjiön täyttävät lahkot tai uskonnolliset yhteisöt, joiden sisältö on tuhoavaa."

Hesemann näkeekin runsaasti yhtäläisyyksiä oman aikamme ja maailmansotien välisen ajan välillä. Molemmille on ominaista ihmisten henkinen eksyksissä olo. Kun perinteiseen, institutionalisoituneeseen länsimaiseen kristinusko(nto)on on petytty, paetaan erilaisten vaihtoehto- ja alakulttuurien piiriin, jotka niin silloin kuin nytkin ovat täynnä erilaisten mystisten salaoppien tarjontaa. Yhtä lailla ne ovat syntyneet protestina vallitsevan massakulttuurin materialismia ja hedonismia vastaan.

Hesemannin mukaan Hitler oli tyypillinen juureton, hukassa oleva ihminen. "Hän kuuluu niiden henkisen tradition kaikista paratiiseista ulosheitettyjen ihmisten joukkoon, jotka lankeavat ensimmäisen tarjolla olevan henkisen korvikkeen valtaan ja tarrautuvat siihen raivokkaan sitkeästi, etteivät vain päätyisi takaisin tyhjyyteen". Kun tarkasteleme omaa aikaamme, sen ateismia kaikkine käytännön sovellutuksineen ja sen väkivaltaa ihannoivaa kuolemankulttuuria, niin mikä onkaan edessämme, kun kokonainen maanosa satoine miljoonine ihmisineen on irrottautunut alkuperäisestä henkisestä kodistaan ja alkanut suuntautua kohti uutta, uljasta aikaa?

Martyn Lloyd-Jones´ia lainaten, demokratia on viimeisin valtiomuoto. Mitä sen jälkeen tulee, on joko kaaoa ja anarkia tai totalitarismi. Entäpä jos jo olemme keskellä totalitarismia, mutta emme vain sitä itse huomaa? Vai mistä luulet johtuvan sen, että Jeesukseen uskovana sinun on joskus niin vaikeaa hengittää "Mordorin myrkyllistä ilmaa"?

En kiellä sitä, että minua ahdistavat ne näköalat, jotka tästä eteenpäin avautuvat. Edessämme on erään kulttuurin tuho ja uuden maailman muovautuminen sen henkisten ja uskonnollisten rakenteiden raunioista. Tolkienia siteeraten: "ihmisten aika on ohi, örkkien aika on tullut!" Nämä "örkit" vain korottavat oman örkkiytensä ihmisyyden korkeammiksi standardeiksi ja vaativat kaikkia kumartamaan tätä uutta, uljasta uruk-hai´ta. Muistan, kuinka kymmenisen vuotta sitten sain lopputyöni valmiiksi Teologiseen opistoon Santalaan. Sen johdannossa omistin lopputyöni pojilleni ja totesin, että he olisivat ansainneet paremman maailman kuin mitä me heille silloin jätimme. Kuluneet kymmenen vuotta ovat osoittaneet sanani enemmän kuin tosiksi.

Monday, October 12, 2009

Oikeasta puhumisesta


Omassa kotiseurakunnassamme on parissa viime kokoontumisessa käyty keskustelua Jumalan valtakunnan mukaisesta puhumisen kulttuurista. Tytti piti viikko sitten aiheesta alustuksen, joka herätti paljon hedelmällistä keskustelua ja pohdintaa. Tämä prossessointi näyttää jatkuvan edelleen. Niinpä minäkin tuon tähän keskusteluun oman osani myös näin blogin välityksellä.

Meikäläistähän syyllistettiin viime keväänä oikein kunnolla näistä blogikirjoitteluistani. Vaadittiin oikein virallista anteeksipyyntöä kaikilta Lahden kristityiltä kriittisyyteni takia. Tämä ei tietenkään tapahtunut nokakkain, vaan selän takana. Ei, ennen kuin itse otin asian puheeksi. Ja mistä lähtien jonkun kirkkokunnan edustaja on puhunut mitään kaikkien kaupungin kristittyjen nimissä?

Mitä mieltä olette: kun kirjoitin näin, niin rikoinko minä itse tätä "Jumalan valtakunnan mukaista puhumisen kulttuuria vastaan"? Rikoin tai en, niin kumpikaan vastaus ei tee tyhjäksi sitä tosiseikkaa, että mainitsemani asia on totta, valitettavasti. En kiellä, etteivätkö tuollaiset kommentit pane tarkasti miettimään sanomisiaan ja kirjoittamisiaan. Ja hyvä niin, sillä kyllä kunnon itsetutkistelu on aika ajoin ihan paikallaan. Vielä tärkeämpää on se, että Herra itse saa tutka minut läpikotaisin. Sen tarpeessa olen edelleen ja siinä Valossa haluan pysytellä. Mutta eikö niin, että tämän Valossa olemisen, elämisen ja vaeltamisen tunnusmerkkejä ovat läpinäkyvyys ja avoimuus. Emme puhu takanapäin, vaan edustamme arvojamme rehdisti rintamasuunnassa. (Sielunhoidolliset neuvonpidot ja luottamukselliset keskustelut ovat juttu erikseen.)

Jos luette Vanhan testamenttia tapaatte siellä usein yksinäisen profeetan, joka on kuin Gandalf "pahanilman lintu" ja jota kielletään puhumasta "tätä paikkaa vastaan". Isänmaan ja oman kirkkon etu vaati tuolloinkin profeetallisen äänen vaientamista. Totuudenpuhujalla ei ole oikein koskaan ollut ystäviä muuta kuin niiden "maan hiljaisten" keskuudessa, jotka ovat kyllin irrallaan virallisen systeemin suuresta kertomuksesta, jotta voivat rehellisesti nähdä, ettei keisarilla ole vaatteita. Niinpä minäkin haluan lukea itseni tuohon samaan totuudenpuhujien joukkoon Tiusasen ja Virtasen kanssa.

Jotakuinkin tällaisilla argumenteilla puolustin itseäni ja harjoittamaani bloggailua kotiseurakuntani kokoontumisessa. Eipä niin, ettäkö olisin ollut jotenkin syytetyn penkillä siinä pyhien yhteydessä. Enemmän siinä oli kyse omien tekemistensä peilaamisesta yhteisön laajempaan peiliin ja sen kelaamista, ollaanko sitä oikealla tiellä tai tiellä ylipäätään. Seurakuntayhteys on kuitenkin se foorumi, jonka arvioinnin alle haluan oman "profetoimiseni" alistaa ja näille veljille ja sisarille tahdon olla alamainen Kristuksen pelossa.

Mielenkiintoisen, suorastaan pikantin lisäyksen tähän pohdintaan toi viikonloppuna katselemani special extended dvd edition Taru Sormusten Herrasta ykkösosasta. Siinähän on useita kohtauksia, joita ei leffateattereissa esitettyyn versioon ole jätetty. Niinpä siinä kuvataan Rivendellissä pidettyä Elrondin neuvonpitoa, jossa ovat läsnä kaikki, joita asia koskee. Kohtauksessa kuvataan hyvin Gandalfin keinoa demonstroida uhkaavaa vaaraa niille, jotka eivät oikein näytä ymmärtävän tilanteen vakavuutta. Hän nimittäin alkaa yhtäkkiä puhua ääneen "Mordorin mustaa kieltä", jonka vaikutus kuulijoihin on pelottavan musertava: päät painuvat, kasvot valahtavat kalpeiksi ja otteet herpoavat. Gandalf sanoo suoraan haltijoiden ruhtinaalle Elrondille, ettei aio pyytää anteeksi sitä, että puhui tuota vihollisen kieltä tämän talossa, koska "kohta tuota kieltä puhutaan kaikkialla täällä".

Kohtaus on paljon puhuva. Toisaalta esille tulee "Herran sanan taakka" ja sen vaikutus profeettaan. Mutta toisaalta siitä käy hyvin ilmi myös se, miten profeetallisen ilmoituksen vastaanottaminen edellyttää aina astumista ulos mukavuusvyöhykkeeltä.